Aamukommentti: Dollari vahvistumassa, korot ennallaan

Julkaistu:

Dollari on aamun aikana ollut hienoisesti vahvistumassa, vaikka Yhdysvalloista odotetaan tällä viikolla lisää huonoja talouslukuja. Huomenna saadaan tietoja kuluttajaluottamuksesta, jonka pelätään olevan rapautumassa asuntojen hintojen jatkuvan laskun takia.
Perjantaina osakkeiden kurssit painuivat New Yorkissa alimmilleen kolmeen kuukauteen vähittäismyyjien ja tekno-osakkeiden vetäminä, kun pelot öljyn hinnannoususta vahvistuivat ja analyytikot ennakoivat elektroniikan myynnin olevan hiipumassa.

– Heikko data heikentää dollaria edelleenkin ja kasvattaa huolia luottotappioiden leviämisestä. Kehnoja viestejä antavat indikaattorit hankaloittavat Fedin urakkaa inflaatiohuolten kasvaessa, Societe Generalen valuuttakauppapäällikkö Yuji Saito sanoi uutistoimisto Bloombergille Tokiosta.

Aasiassa osakemarkkinoilla on oltu laskusuunnassa kalliin öljyn aiheuttamien kasvuhuolten painaessa tunnelmia.

Yhdysvaltain pitkissä koroissa ei ole nähty suuria liikkeitä viimeviikkoisen nousun jälkeen. Markkinoilla odotellaan Fedin pitävän ohjauskorkonsa vielä ennallaan keskiviikkoisessa korkokokouksessaan.

Kello 8.40 euro noteerattiin 1,5596 dollariin, kun kurssi oli perjantaina New Yorkissa 1,5606 dollaria. Dollari liikkui 107,51 jenissä verrattuna perjantain 107,33 jeniin. Euro noteerattiin 167,67 jeniin edelliseen 167,51 jeniin verrattuna.

Yhdysvaltain valtion pitkien viitelainojen korot ovat pysytelleet aamun kaupankäynnissä lähes ennallaan. Kahden vuoden lainan korko oli perjantaisella tasollaan 2,90 prosentissa. Kymppivuotinen oli laskenut yhden korkopisteen 4,16 prosenttiin.

New Yorkissa keskeisistä indekseistä teollisuusosakkeita mittaava Dow Jones laski perjantaina 1,8 prosenttia. Laaja S&P 500 laski 1,9 prosenttia ja teknologiapainotteinen Nasdaq 2,3 prosenttia.

S&P 500 tippui viime viikon aikana yhteensä 3,1 prosenttia. Vuoden alkuun verrattuna indeksi on laskenut kymmenen prosenttia. Laskua ovat vetäneet rahoitusalan osakkeet, joiden kurssit ovat painuneet vuoden alun jälkeen 24 prosenttia.

Öljyn jatkuva kallistuminen sai Standard & Poor’sin varoittamaan, että se saattaa alentaa autoja valmistavien General Motorsin ja Fordin luottoluokitusta. GM painui 6,8 prosenttia ja Ford 8,1 prosenttia miinukselle.

Piirivalmistaja Sandisk taipui 9,7 prosenttia ja painui jyrkimpään laskuun kahdeksaan kuukauteen, kun Citigroup arvioi yhtiön tuloksen jäävän ennakoidusta heikentyneen vientikysynnän takia.

Citigroupin 4,3 prosentin kurssilaskun johdolla syöksyivät puolestaan rahoitusalan osakkeet, kun sveitsiläispankki UBS kertoi odottavansa Yhdysvaltain suurimalta pankilta tappiollista toista neljännestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

    2. 2

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    3. 3

      Ovessa lappu ”työterveydessä”, oikeasti istui pari tuntia kampaajalla – näin lorvailee myyntitykki, virkamies ja hoitaja

    4. 4

      Näin koulutus näkyi palkoissa – ero liki 1 000 euroa kuussa

    5. 5

      Jolla-pomo uudesta bisneksestä: Rahaa maailmassa on ihan riittävästi

    6. 6

      H&M joutuu laskemaan hintoja – vaatevarastot paisuivat yllättäen 27 %

    7. 7

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    8. 8

      Ilmarinen: Kaikki asiakkaat hyötyvät yhdistymisestä, Eteran asiakkaat aluksi enemmän

    9. 9

      Raportti suosittaa päivähoitomaksuja alas – tuleeko tukea perussuomalaisten loikkareista?

    10. 10

      Miten käy työterveyshuollon? Tässä 3 vaihtoehtoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    2. 2

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    3. 3

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    4. 4

      Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

    5. 5

      Asiantuntija: Kyberiskun lunnasvaade on hämäystä – yritys peittää valtion osallisuus

    6. 6

      Työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Etera yhdistyvät – karsivat päällekkäisiä toimintoja

    7. 7

      TrumpFinland.com – miksi Trump varasi Suomi-osoitteen jo 2008?

    8. 8

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    9. 9

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    10. 10

      H&M joutuu laskemaan hintoja – vaatevarastot paisuivat yllättäen 27 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    9. 9

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    10. 10

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    11. Näytä lisää