EU:n huippukokous ei luopunut Lissabonin sopimuksesta

Brysselissä juhannuksena kokoontuneet EU-maiden johtajat pohtivat Lissabonin sopimuksen takkuamista seuraavan kerran lokakuussa. Polttoaineverojakin käsiteltiin.
Ei tullut takkia, eikä tuluskukkaroakaan. EU-maiden johtajilta jäi Brysselin juhannushuippukokouksessa keksimättä, millä konstilla unionin epäonninen perussopimus saataisiin voimaan.

Asiaan palataan lokakuussa pidettävässä huippukokouksessa, mutta tilanne tuskin ehtii olennaisesti muuttua siihen mennessä.

Irlannin pääministeri Brian Cowen totesi kollegoilleen, että on vielä aivan liian aikaista miettiä, miten irlantilaiset voitaisiin ylipuhua hyväksymään Lissabonin sopimus uudessa kansanäänestyksessä.

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy kytki sopimuksen yhteen EU:n laajentumisen kanssa. Ellei uutta perussopimusta saada, ei unioni voi ottaa uusia jäseniä, Sarkozy linjasi. Samoilla linjoilla oli myös Saksan liittokansleri Angela Merkel.

Ranska ottaa EU:n puheenjohtajuuden heinäkuun alussa. Sarkozyn on määrä pian sen jälkeen vierailla Irlannissa selvittämässä syitä irlantilaisten vastustukseen.

Alunperin Lissabonin sopimuksen piti astua voimaan vuodenvaihteessa, mutta näillä näkymin EU taaplaa eteenpäin Nizzan sopimuksen pohjalta. Se merkitsee, että jo seuraavan komission nuppilukua pitäisi vähentää, sillä komissaarien määrää sovittiin vähennettäväksi, kun EU saa 27 jäsentä. Miten tämä toteutetaan, on vielä täysin auki.

Ensi kesäkuun EU-parlamenttivaaleissa valitaan näillä näkymin Nizzan sopimuksen määräämä lukumäärä parlamentaarikkoja. Suomelle se merkitsee samaa 13 paikkaa kuin Lissabon antoi, eli yhden paikan vähennystä nykyisestä.

Esimerkiksi Ruotsi, Itävalta ja Espanja saavat kuitenkin tyytyä pienempään määrään edustajia parlamentissa. Parlamenttiin valitaan Nizzan säännöillä 738 edustajaa, eikä 751 kuten Lissabon olisi määrännyt.

Lissabonin sopimuksen kariutuminen merkitsee myös sitä, että EU:n ei tarvitse ensi vuoden alussa valita presidenttiä.

Ei veroalea
polttoaineille


Kokous käsitteli myös polttoaineiden ja elintarvikkeiden nopeaa viimeaikaista hinnannousua.

Veroalennuksille ei löytynyt kannatusta, vaikka Sarkozy ehdotti polttoaineiden arvonlisäveron leikkaamista hintapiikkien aikana. Suomi kuuluu veroalennusten vastustajiin, sillä niiden epäillään hyödyttävän lähinnä energiantuottajia, joille ne antaisivat lisää tilaa korottaa hintoja entisestään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    5. 5

      Aktian pääekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi markkinashokki – ja miten kävikään Trumpin valinnan jälkeen?

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Macronin menestys sai Euroopan pörssit huokaisemaan helpotuksesta

    9. 9

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    10. 10

      Kommentti: Ranskan vaalien jälkeen tilanne ei ole mitenkään business as usual

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää