Ärhäkkyyttä ja ärräpäitä

Hondan Civic Type R ei jätä kylmäksi. Joko lämpiää auton voimasta tai sitten sen katuajossa ärsyttävistä ominaisuuksista.


"Nauti viikosta ja muista, että siinä on sitten aika paljon voimaa", sanoo maahantuojan edustaja, kun ajan auton pois tallista. Onhan siinä. Kahden litran moottorista irtoaa 201 hevosvoimaa ja nollasta sataan R kiihtyy 6,6 sekunnissa.

Luonteensa mukaisesti autossa on rallipenkit. Selälle ja hartioille ne antavat loistavan tuen mutta takapuoleen tunne on epämiellyttävä – jos ja tässä tapauksessa kun autolla ajetaan normaalia työmatka-ajoa. Radalla penkin parhaat puolet nousisivat paremmin esille.

Arkiajossa kiusalliseksi, jopa hallitsevaksi, nousee myös mielettömän kova alusta. Vaikka miten pitää mielessä auton luonteen ja millaiseksi se on haluttu tehdä, moniko jaksaa kytätä työmatkalla jokaista töyssyä ja varautua kovaa tärinää aina kun tie muuttuu vähänkin huonommaksi. Oikein hyvän esimerkin alustan kovuudesta saa, kun ajaa raitiovaunukiskojen yli.




Kyydissä ollut ystävätär sanoi, että "tätähän pitäisi ajaa sporttiliivit päällä". Täsmälleen.

Hyvät pohjat
tiukkaan päivään


Nyt kun Type R:n ärsyttävimmät piirteet on äristy ulos kehujakin riittää. Moottorin raakaa laulantaa on kiva kuunnella, kirjoitti Tuulilasi tästä autosta. Olen täysin samaa mieltä. Jo käynnistysäänet ovat varsin ärhäkät ja jos tiedossa on tavallista tiukempi työpäivä, ärrällä saa hyvin ajettua itsensä oikeaan mielentilaan.

Työmatka-ajossa ja normaaliteillä autosta ei oikein saa ulos sitä, mihin se on tarkoitettu. Moottorin tehokkain käyntinopeusalue on 5200–8000 kierrosta minuutissa. Rataolosuhteissa käyntinopeuden voi nostaa 8 000 kierrokseen asti, ennen kuin on vaihdettava.

Moottorin luonteen takia Type R:n kuusi vaihdetta on tehty erittäin tiheällä välityksellä. Silti moottorin ja vaihteiston yhteistyö sujuu varsin hyvin jopa ruuhka-ajossa, joskin autolla on hieman taipumusta "ryntäilyyn".




Ohjaus on tällaiseen autoon juuri oikeanlainen: erittäin nopea ja napakka.

Eikä Honda ole mokannut auton sisustuksessakaan. Punaista ja mustaa, rankkipenkit, urheiluohjauspyörä ja terävän punaiset mittariston valot. Kaikki sopii hyvin yhteen auton luonteen kanssa.

Kuka maksaisi
bensalaskun?


Tiedän, että Type R:llä on vannoutuneet faninsa. Ja tuning-väki on vielä ihan oma juttunsa. Silti jäin koeajoviikon jälkeen miettimään, kenelle tämä auto on suunnattu. Kun mainitsin asiasta toimituksessa, 28-vuotias mieskollega sanoi: "Käytiin kavereiden kanssa koeajamassa sellainen. Nautit vaan siitä sen voimasta. Tosin omaksi en koskaan sellaista ostaisi, kun onhan se arkiajossa vähän rasittava".

Voima on oikein kivaa hetken, mutta kuka haluaa näillä polttoaineenhinnoilla ajaa niin sanottua normaaliajoa tällä autolla. Suhteellisen rauhallisessa yhdistetyssä ajossa mitattu polttoaineenkulutus oli 8,8 litraa sadalla kilometrillä. Ja se on jopa hieman alle sen, mitä maahantuoja lupaa kulutukseksi.

Civic Type R 2,0i-VTEC

Hinta: 32 500e, vapaa autoetu 670e.

Teho ja vääntö: 148 kW, 193 Nm.

Kulutus: 8,8l/100km, mitattu.

CO2: 215g/km.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Aktian pääekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi markkinashokki – ja miten kävikään Trumpin valinnan jälkeen?

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    9. 9

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    10. 10

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    6. 6

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää