Appelsiini leviää yhteistyössä InfoCaren kanssa

Julkaistu:

It-palvelutalo Appelsiini Finland Oy on solminut yhteistyösopimuksen tietotekniikan palveluita tuottavan InfoCaren kanssa. Sopimus on osa Appelsiinin valtakunnallistumissuunnitelmaa.
Yritys katselee jo kauemmaksikin eli koko Pohjoismaiden aluetta.

- Nyt voimme taata kaikille asiakkaillemme tukipalvelut sijainnista riippumatta, Appelsiinin ulkoistus- ja tukipalvelujen johtaja Marko Mäki tuumii  tiedotteen mukaan.

- Asiakkaillamme on toimintaa myös muissa pohjoismaissa ja Baltiassa. Lukuisat toimipisteet ovat arkipäivää myös pienissä ja keskisuurissa yrityksissä – tarvitaan siis rajatonta palvelua, ympäri vuorokauden.

Yhteistyön tavoitteena on tarjota Appelsiinin asiakkaille maan laajuisesti tietotekniikan ja tietoliikenteen tukipalveluita. Osapuolten palvelut liitetään saumattomasti toisiinsa yhteisellä palveluhallinnalla ja -prosesseilla.

- Infocare tuottaa asiantuntijapalveluita Pohjoismaiden lisäksi myös Baltiassa. Riippumaton palveluorganisaatio kykenee palvelemaan joustavasti ja nopeasti. Tämä on tärkeää asiakkaillemme, joiden liiketoiminta muuttuu nopeasti, toimitusjohtaja Ilkka Tuomela InfoCaresta sanoo.

InfoCare on pohjoismainen it- ja kulutuselektroniikan itsenäinen palveluntarjoaja. Konserni toimii yhteistyössä johtavien valmistajien, ulkoistus kumppanien, järjestelmä integraattoreiden ja jälleenmyyjien kanssa. InfoCaren toiminta pohjaa 76 palvelupisteeltä sekä 14 keskuskorjaamolta tuotettavaan palveluun Pohjoismaissa ja Baltiassa yli 2 460 työntekijän voimin.

Appelsiini Finland Oy on suomalainen it-palvelutalo, joka tuottaa tietotekniikan konsultointipalveluja, ohjelmistokehityspalveluja sekä ulkoistus- ja tukipalveluja. Henkilöstöä vuonna 1999 perustetulla Appelsiinilla on noin sata ja vuoden 2007 liikevaihto oli noin 7 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    4. 4

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Pörssitulokas Kamuxin liikevaihto kasvoi – alkuvuonna meni kaupaksi liki 10 000 autoa

    9. 9

      Suosittujen lämpöpumppujen myynti romahti – monia syitä

    10. 10

      Talousprofessori: Käteiset pois – köyhien parhaaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää