Icahn: Yahoon ja Googlen sopimuksessa voi olla järkeä

Hallituspaikkataistelun nettiyhtiö Yahoon toimivaa johtoa vastaan aloittanut suursijoittaja Carl Icahn sanoi sunnuntaina, että yhtiön sopimuksessa Googlen kanssa "saattaa olla joitain hyviä puolia".
– Vaikka Google-sopimus ei vastaa 34,375 dollarin osakekohtaista tarjousta Yahoosta, jatkan sopimuksen tutkimista. Sopimuksessa saattaa olla hyviä puolia, suursijoittaja Carl Icahn sanoi uutistoimisto Reutersille.

Icahn kommentoi nyt ensimmäistä kertaa Yahoon torstaina julkistettua sopimusta mainosten jakamisesta hakukoneyhtiö Googlen kanssa.

Icahn kieltäytyi kommentoimasta aikooko hän jatkaa taisteluaan Yahoon hallituksen vaihtamiseksi nyt kun yhtiö on tehnyt sopimuksen Googlen kanssa.

Sopimuksessa sovitaan vallanvaihtotilanteesta, jossa Google ja Yahoo voivat lopettaa sopimuksen, mikäli suurin osa Yahoon hallituksesta vaihdetaan yhtiökokouksessa elokuussa.

Jos siis Icahn voittaa taistelunsa hallituksen vaihtamiseksi, Googlella on oikeus irtautua sopimuksesta, jota Icahn pitää vaihtoehtona täysimittaiselle yrityskaupalle.

Icahn vihjasi, että vallanvaihtolauseke saattaa olla riittävä syy hänen hallituksenvaihtokampanjansa lopettamiseen. Vaihtoehtoisesti Icahn voi yrittää vaihtaa vain vähemmistön hallituksella, joka saattaa johtaa Google irtautumiseen sopimuksesta.

Icahn, joka omistaa yli neljä prosenttia Yahoon osakekannasta 59 miljoonalla osakkeellaan, sanoi sopimuksen Googlen kanssa olevan parempi vaihtoehto kuin Microsoftin ehdotus Yahoon hakuoperaatioiden haltuunotosta. Microsoft ehdotti tätä, kun Yahoo hylkäsi sen 47,5 miljardin dollarin ostotarjouksen koko yhtiöstä.

– Olen edelleen äärimmäisen pettynyt Yahoon hallitukseen, mutta Google-sopimuksessa saattaa olla joitain hyviä puolia ja se vaikuttaa paremmalta kuin Microsoftin ehdottama vaihtoehtoinen sopimus, Icahn sanoi Reutersille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    9. 9

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    10. 10

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    10. 10

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää