Keskusta haluaa vähentää presidentin valtaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Keskusta on valmis vahvistamaan eduskunnan ja hallituksen asemaa presidentin vallan kustannuksella.


Joensuussa sunnuntaina päättynyt puoluekokous hyväksyi linjauksen, joka on tässä vaiheessa vain suuntaa-antava.

Keskustan mielestä perustuslain uudistamisen tarvetta on arvioitava "parlamentaarisen kansanvallan näkökulmasta tasavaltalaisessa hengessä ja ilman lyhytnäköistä puoluepoliittista taktikointia".

Puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoi, että uudistuksen lopullinen sisältö riippuu siitä, millaisista muutoksista syntyy riittävän laaja yhteisymmärrys puolueiden välillä.

– Keskustan suunta on nyt määritelty. Yksityiskohtiin otamme kantaa myöhemmin, Vanhanen kertoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vanhasen mukaan perustuslain uudistamisen tarvetta on alettu miettiä laajalla yhteisymmärryksellä. Kokoomus hyväksyi lauantaina kannanoton, joka siirtäisi ulkopolitiikan johdon yksiselitteisesti valtioneuvoston käsiin. Vanhanen tulkitsi, että myös SDP:n puoluekokous otti kantaa parlamentarismin vahvistamisen suuntaan.

Veropolitiikassa keskusta kannattaa painopisteen siirtämistä ansiotulojen verotuksesta pääomatulojen verottamiseen.

Vanhanen sanoi kokouksen jälkeen, että tällä muutoksella päästäisiin puuttumaan lääkäriyhtiöiden käytäntöihin. Niissä lääkärit ovat pystyneet pienentämään verojaan siirtämällä ansioitaan pääomatuloiksi.

– Kun veroeroa kavennetaan, niin tällaisiin vääristymisiin ei olisi samanlaista houkutusta, Vanhanen sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kolmea entistä Telia-johtajaa vastaan lahjussyytteet Uzbekistan-jupakasta – Ruotsissa syytettyjen joukossa Tero Kivisaari

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Luvassa kovaa kasvua euroalueelle? Syyskuun indeksissä korkeimmat luvut kuuteen vuoteen

    7. 7

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    10. 10

      Bloomberg: Kiinan voimayhtiöt havittelevat suomalaista Eleniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    10. 10

      Hallitus selvittää kolmen valtionyhtiön listaamista pörssiin – ”Nyt tarvitaan poliittista päätöksentekoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää