Paperiteollisuuden palkkarettelö jatkuu

Paperiteollisuuden palkkakiistassa ei ole saatu aikaan sopua. Toimihenkilöt uhkaavat mennä lakkoon maanantaina Stora Enson paperitehtailla.


Neuvotteluja käytiin valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johdolla tiiviisti perjantaina iltapäivästä alkaen. Edellytyksiä sovintoesitykseen ei kuitenkaan illallakaan ollut eikä jatkosta sovittu mitään.

– Tässä on monta vuorokautta aikaa vielä. Lakko alkaa, jos ei tule sovintoesitystä, joka voidaan hyväksyä, kommentoi Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne.

TU uhkaa aloittaa lakon maanantaina puoliltapäivin, mikäli sopua ei siihen mennessä saada. Lakko koskee aluksi Stora Ensoa.

Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jari Forss toivoo, että sovittelu jatkuisi mahdollisimman pian.

– Oli hikinen iltapäivä, ja yritettiin ihan tosissaan päästä sopimukseen, mutta näkemys palkankorotuksen tasosta oli liian erilainen, kommentoi Forss urakkaa.

Uutta työehtosopimusta paperiteollisuuden toimihenkilöille on yritetty saada aikaa jo kaksi kuukautta. Osapuolten keskinäiset neuvottelut katkesivat toukokuun lopulla, jonka jälkeen TU jätti lakkovaroituksen.

Neuvottelut koskevat noin 6 500 toimihenkilön uusia työehtoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    8. 8

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    9. 9

      Keva ylsi kolmen prosentin sijoitustuottoihin – ”Huolet jatkon kehityksestä kasvavat”

    10. 10

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää