Hintojen noususta tuli pysyvä riesa

Hintojen nousu tulee jatkumaan koko loppuvuoden odotettua kovempana. Puheet pelkästä alkuvuoden inflaatiopiikistä voidaan siten jo haudata. Erityisesti ruoan hinta on noussut odotuksia enemmän.
Hintojen nousun ennätystahti tulee jatkumaan koko loppuvuoden. OP-Pohjola-ryhmän pääekonomisti Timo Lindholm arvioi, että kuluttajahintojen nousutahti asettuu tänä vuonna peräti neljän prosentin hujakoille.

Toukokuun ennätyksellinen inflaatiotahti 4,2 prosenttia ei yllättänyt Lindholmia, vaikka luku on korkein lähes kahdeksaan vuoteen.

– Siinä mielessä ei yllättänyt, että öljyn ja bensan hinnan nousu oli tiedossa. Ehkä pieni yllätys oli kuitenkin se, että elintarvikkeiden hinta nousi niin paljon.

Huhtikuussa hinnat nousivat 3,5 prosenttia vuodentakaisesta, ja toukokuussakin hintojen odotettiin nousevan 3,8 prosenttia.

Kuukausitasolla, huhtikuusta toukokuuhun hinnat nousivat 0,5 prosenttia.

Ruoka kallistui
kymmenyksellä


Elintarvikkeiden hinta nousi peräti kymmenyksellä vuoden takaisesta. Eniten kallistuivat maito- ja viljatuotteet sekä liha.

Inflaatioon vaikutti myös polttoaineiden, ravintola- ja kahvilapalvelujen sekä alkoholin vähittäishintojen kallistuminen.

– Maitotuotteet ovat yksi esimerkki siitä, että tavallinen kuluttaja ei pääse inflaatiota karkuun. Inflaatio kurittaa heti kun se on tuotteissa, joita on joka tapauksessa pakko hankkia, Lindholm sanoo.

Lindholm korostaa, että inflaatiolukujen korjaamiseksi ei ole olemassa helppoja talouspoliittisia konsteja.

– Alle kolmen prosentin inflaatio on ensi vuonna täysin mahdollinen. Mutta jos öljy ei kallistu loputtomasti. Ja jos edellisellä kierroksella tehdyt palkkaratkaisut eivät mene läpi hintoihin, hän toteaa.


Korkeat palkat
näkyvät hinnoissa


Handelsbankenin pääekonomistin Tiina Heleniuksen mukaan korkeat palkat ovat yksi syy kiihtyvään inflaation jo nyt.

Hän kuitenkin arvioi hintojen nousun taittuvan elokuun jälkeen, jolloin vuosi-inflaatio asettuisi lähelle 3,5 prosenttia.

Mutta vaikka tahti taittuisi, on kuluttajien ehkä syytä tottua maksamaan ainakin ruuasta aiempaa enemmän.

Kehittyvien maiden – Kiinan ja Intian – vaurastuneet kuluttajat kiihdyttävät maailmanmarkkinahintojen nousua aivan uudella tavalla.

– Elintarvikkeiden ja energian maailmanmarkkinahintojen nousu alkaa nyt lyödä meillä läpi. Tuonti-inflaatio on ihan eri tasolla kuin 2000-luvun alussa.

Haastava tilanne
keskuspankeille



Helenius huomauttaa, että lähellä neljää jylläävä inflaatio on erittäin haastava tilanne myös länsimaisille keskuspankeille.

Sampo Pankin pääekonomisti Lauri Uotila odottaakin Euroopan keskuspankin toteuttavan heinäkuussa koronnostosuunnitelmansa.

– Todennäköistä on, että EKP ihan oman uskottavuutensa kannalta nostaa ensi kuussa korkoa 0,25 prosenttiyksiköllä, kuten se on uhonnut, Uotila sanoi Uutistoimisto Startelille.

Uotila uskoo kuluttajahintojen nousuvauhdin Suomessa asettuvan tänä vuonna vähintään 3,5 prosenttiin. Ensi vuonna inflaatio laskisi jo alle kolmen prosentin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa voi alkaa pyöriä kaljatakseja – ainakin teoriassa

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    4. 4

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    5. 5

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    6. 6

      Olisiko useampi Siwa tai Valintatalo voinut mennä kaupaksi? ”Kykeneviä ostajia ei ollut”

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Kommentti: Ranskan vaalien jälkeen tilanne ei ole mitenkään business as usual

    9. 9

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    10. 10

      Helsingin pörssiin tungosta: taas uusi yhtiö listautumassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    5. 5

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää