Oikeusministeri: Ei-puoli voitti EU-äänestyksen

Julkaistu: , Päivitetty:

Irlanti näyttää hylkäävän Lissabonin sopimuksen. Uutistoimisto Reutersin mukaan maan oikeusministeri on myöntänyt Ei-puolen voittaneen.
Ei-puoli on voittanut Irlannissa äänestyksen EU:n uudesta perussopimuksesta, kertoo uutistoimisto Reuters. Maan oikeusministeri on tunnustanut äänestyksen tuloksen.

Aluksi näytti, että epävirallisten laskelmien mukaan ei-puoli on kuitenkin hieman edellä Lissabonin sopimuksen kannattajia. Hieman ennen kello kahta Suomen aikaan Irlannin yleisradioyhtiö RTÉ kertoi, että myös kyllä-puoli on saanut kannatusta erityisesti keskiluokkaisissa vaalipiireissä.

Tulokset perustuvat ääntenlaskua valvovien "tallymenien", eli kirjureiden kertomuksiin. Näiden mukaan erityisesti Dublinin eteläpuolella sijaitsevan alueet olisivat äänestäneet kyllä Lissabonin sopimukselle.

Kirjureiden kertomukset ovat kuitenkin erittäin alttiita virhearvioinneille, RTÉ arvioi. Ensimmäisiä virallisia tuloksia odotetaan jo kello 15 Suomen aikaa. Koko äänestyksen tulos lienee selvillä iltaan mennessä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY


Kaikkien 27 EU-maan on vahvistettava sopimus, jotta se tulee voimaan. Kansanäänestys järjestettiin vain Irlannissa. Muissa jäsenmaissa sopimus käsitellään parlamenteissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      OP:n Reijo Karhinen eläkkeelle – uusi pääjohtaja valittu

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Palkka 6157 euroa kuussa – silti töihin ei riitä hakijoita

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      Paperiteollisuuden työehtoneuvottelut vaikeuksissa

    10. 10

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää