Suurtutkimus paljastaa pankkikriisin salat

Julkaistu: , Päivitetty:

Tutkimuslaitosten yhteishanke yrittää selvittää, mitä 1990-luvun pankkikriisissä tapahtui. Mitä virheitä tehtiin, kuka niistä kärsi ja kuka hyötyi? Suurhankkeen rahoitus on kuitenkin levällään.
Viisi tutkimuslaitosta aloittaa yhteisen hankkeen 1990-luvun pankkikriisin yhteiskunnallisen tilinpäätöksen selvittämiseksi.

Tutkijoiden mukaan tavoite on nostaa esiin kriisin synnyttämä kärsimys niin, että oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat nousevat avoimesti esiin.

Hankkeen tavoite ei ole etsiä syyllisiä, mutta kriittinen arvio voi osua joihinkin kipeästikin.

– Akateemiseen tutkimukseen kuuluu kriittisyys ja uusien näkökulmien etsiminen. Se ei saa alistua minkään tahon toiveisiin, sanoo oikeustieteen professori Jukka Kekkonen Helsingin yliopistosta.

Poikkitieteellisessä hankkeessa ovat mukana Helsingin kauppakorkeakoulu, Helsingin yliopisto, Palkansaajien tutkimuslaitos, Kuopion yliopisto sekä Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Nimilista kertoo, että tavoitteena on luoda kattava kokonaiskuva. Siksi myös tutkimuskysymykset tulevat käsittelemään hyvin monenlaisia asioita. Hankkeen yksittäisiä tutkimuskysymyksiä ei ole vielä määritelty.

Muuttivatko tuomioistuimet
tapojaan?

Oikeustieteelliset tutkimukset voivat käsitellä sekä yksittäisiä oikeustapauksia että suuria kokonaisuuksia. Jukka Kekkonen pitää mahdollisena tutkimuskohteena muun muassa sitä, millä tavoin pankkikriisi vaikutti lakeihin ja oikeuskäytäntöön.

– Yleensä suuret sisällissodan ja talouskriisin kaltaiset tapahtumat vaikuttavat suoraan ja välillisesti sekä pitkävaikutteisesti oikeushistoriaan.

Esimerkiksi Antti-Pekka Pietilä esitti hiljattain pankkikriisiä käsittelevässä kirjassaan, että tuolloinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto olisi ohjeistanut suomalaisen oikeuslaitoksen ylintä johtoa ymmärtämään pankkien tilannetta.

Professori Matti Rudanko puolestaan pohti tutkimushankkeen julkistamistilaisuudessa, olivatko pankit liian nopeita realisoimaan velallisten omaisuutta. Rudanko vertasi pankkeja raamatullisella tavalla tarinaan, jossa suurvelallinen saa kuninkaalta anteeksi jättivelan mutta vaatii itse tiukasti pienemmältä velalliselta omansa.

– Kansantalouden pelastamistoimien kustannukset jäivät aivan liian suurissa määrin yksittäisten ihmisten kannettaviksi.

Velat piinaavat
anteeksiannosta huolimatta


Oikeudellisten ja taloudellisten kysymysten lisäksi tutkimushanke tulee käsittelemään pankkikriisin sosiaalisia ulottuvuuksia. Tutkija Heikki Hiilamo pohti mahdollisena tutkimuskohteena muun muassa sitä, miten pankkikriisi on vaikuttanut kriisin uhrien terveyteen, ihmissuhteisiin ja muuhun hyvinvointiin.

Kyse ei ole pelkästään menneen selvittämisestä, sillä monet ihmiset kantavat pankkikriisin taakkaa hartioillaan edelleen. Siksi tutkimuksen kohteeksi voivat tulla muun muassa kysymykset siitä, miksi laki velkojen anteeksiannosta ei ole vapauttanut moniakaan veloistaan.

Tutkittavaa voi olla myös siinä, miksi pankit eivät ole esittäneet tuomioistuimessa papereita velkojen olemassa olosta eivätkä tarkkoja laskelmia myymistään velallisten panteista.

Rahapula uhkaa
tutkimishanketta


Suurhanke voi kompastua vielä rahan puutteeseen. Hankkeesta on tehty miljoonaluokan määrärahahakemus Suomen Akatemialle. Rahalla pitäisi työllistää noin viisi väitöskirjan tekijää noin neljäksi vuodeksi.

Osapuolet ovat kuitenkin huolissaan siitä, että innovaatioyliopisto nielee rahat tutkimukselta, joka tähtää Suomen taloushistorian suurimman kriisin selvittämiseltä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Pörssiin pyrkivän Silmäaseman markkina-arvo selvisi

    3. 3

      Suomi ja Venäjän sopuun – lentoja Helsingin ja Moskovan välillä voidaan lisätä

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    6. 6

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    7. 7

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    8. 8

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    9. 9

      Fortum myy puolalaisen kaasunjakelu­yhtiönsä

    10. 10

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    8. 8

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    9. 9

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää