Mobiililaajakaista leviää kuin kulovalkea Euroopassa

Eurooppa on siirtymässä mobiilidatan pariin huomattavasti muita alueita nopeammin. Tätä kehitystä vauhdittaa mobiililaajakaistan suosion kasvu, väittää tuore selvitys.


Euroopan unionin mobiilidatamarkkinat kasvoivat 40 prosentilla seitsemään miljardiin euroon vuonna 2007, todetaan matkapuhelinoperaattorien järjestö GSMA:n tilaamassa selvityksessä.

Tutkimusyhtiö Wireless Intelligencen ja konsulttitoimisto AT Kearneyn toteuttaman selvityksen mukaan 3g-yhteyksiä hyödyntävien käyttäjien lukumäärä tuplaantui unionin alueella 112 miljoonaan viime vuonna.

Eurooppa onkin siirtymässä 3g-yhteyksien pariin nopeammin kuin mikään muu alue maailmassa.

Selvityksen mukaan jopa 22,5 prosenttia EU-alueen asukkaista käyttää 3g-yhteyksiä. Samaan aikaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa 3g-yhteyksiä käyttää 18,4 prosenttia ihmisistä. Aasian ja Tyynenmeren alueella 3g-käyttäjien osuus putoaa jo 3,7 prosenttiin.

Laajakaista
vauhdittaa


Eurooppalaiset teleoperaattorit investoivat viime vuonna 20 miljardia euroa langattomiin verkkoihin ja palveluihin.

Eurooppalaisten siirtymistä 3g-yhteyksien pariin nopeuttaa erityisesti mobiililaajakaistan suosion kasvu.

Matkapuhelinoperaattorijärjestön tilaaman selvityksen mukaan tähän on syynä mobiililaajakaistan kilpailukykyinen hinnoittelu kiinteisiin linjoihin verrattuna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    3. 3

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    4. 4

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    5. 5

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    6. 6

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    7. 7

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    8. 8

      Valtaosa maksaa entistä suurempia osinkoja – analyytikko nostaa esiin 3 kiinnostavaa pörssiyhtiötä

    9. 9

      Suomalaiset juovat entistä laatutietoisemmin – ”Ei enää ihan sitä halvinta”

    10. 10

      Tällainen talo säilyttää arvonsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    8. 8

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    9. 9

      Valtaosa maksaa entistä suurempia osinkoja – analyytikko nostaa esiin 3 kiinnostavaa pörssiyhtiötä

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    11. Näytä lisää