Lääkeväärennökset luikkivat jo apteekkeihin

Julkaistu:

Apteekin hyllyltäkin voi käteen tulla väärennetty lääke. Näin voi käydä varsinkin lomamatkalla ulkomailla.
Keski-Euroopan apteekeista löydetään aina silloin tällöin väärennettyjä lääkkeitä. Suomen apteekkeihin väärennökset eivät ole vielä löytäneet, mutta huonolla tuurilla niihin voi törmätä esimerkiksi lomamatkalla Britanniassa.

Euroopan apteekeista löydettiin viime vuonna viisi väärennettyä lääke-erää, joiden joukossa oli muun muassa alitehoisia verenohennuslääkkeitä. Väärennöksistä suurin osa löydettiin Britanniasta.

Lääkelaitoksen yliproviisorin Sami Paaskosken mielestä Keski-Euroopassa matkaileva voi kuitenkin olla luottavaisin mielin, sen verran pieni löydettyjen väärennösten määrä on. Pääasia on, että lääkkeet hankkii suoraan apteekeista.

Paaskosken mukaan väärennösten löytyminen juuri Britanniasta selittyy laajalle levinneellä lääketukkuportaalla.

– Kyseessä on voinut olla toimija, jolla ei ole ollut puhtaat jauhot pussissa tai kyse on ollut aivan puhtaasti ammattitaidottomuudesta, Paaskoski kertoo.

Suomen apteekit
luotettavia


Lääkeväärennösten päätyminen suomalaisiin apteekkeihin on Paaskosken mukaan hyvin epätodennäköistä. Hän kuitenkin myöntää, että riski on aina olemassa.

Suomalaisten apteekkien luotettavuutta lisää selkeä hankintakanava. Apteekit käyttävät vain suomalaisia lääketukkureita, jotka puolestaan hankkivat lääkkeet suoraan lääkeyhtiöltä tai niiden päämiehiltä. Tämä on tärkeää sillä väärennöksiä on löydetty myös eurooppalaisilta tukkureilta.

– Riskejä on periaatteessa aina olemassa. Suomen lääketukkuporras on kuitenkin hyvin erilainen verrattuna Keski-Euroopan toimintaympäristöön. Esimerkiksi Britanniassa on toista tuhatta lääketukkukauppaa, Paaskoski muistuttaa.

Suomen isoimmat lääkejakelijat ovat Tamro ja Oriola.

Apteekit voivat poikkeustapauksissa tuoda lääkkeitä maahan myös itse. Oikeutta käytetään hyväksi silloin, jos Suomen markkinoilla ei ole myynnissä potilaan tarvitsemaa lääkettä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    3. 3

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    4. 4

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    5. 5

      HS: Microsoft lakkautti puhelinyksikkönsä – viimeisten työvelvoite päättyi kesäkuussa

    6. 6

      860 000 suomalaista saa asumistukea – määrä pomppasi yli 200 000:lla vuosikymmenessä

    7. 7

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    8. 8

      Osakeasunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla

    9. 9

      Osakkeet jyrkimmässä laskussa yli kuukauteen New Yorkissa – kyberhyökkäys iski tekno-osakkeisiin

    10. 10

      Cargotec irtisanoo 45 – siirtää töitä Bulgariaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    5. 5

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    6. 6

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    7. 7

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    8. 8

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    9. 9

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    10. 10

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää