Vaalirahajupakka menee sekoiluksi

Julkaistu:

Sekoiluksi menee, kun kuuntelee poliitikkoja. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsen mielestä kunnallispoliitikkojen sidonnaisuudet pitäisi selvittää. RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin puolestaan toivoo vaalirahoituskeskustelun jo hiipuvan

Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen mukaan kunnanvaltuutetuille pitäisi luoda menettely sidonnaisuuksien ilmoituksesta, jotta mahdolliset yhteydet olisivat avoimia. lauantaina Riihimäellä

- Mallia voisi ottaa kansanedustajien ilmoituksesta sidonnaisuuksistaan. Samalla tulee selvitysten kautta ennakoida jääviydet päätöksenteossa, hän sanoi.

Kansanedustajat voivat nykyisin ilmoittaa esimerkiksi luottamustehtävistään, taloudellisesta asemastaan ja viroistaan. Ilmoitukset näkyvät eduskunnan nettisivuilla. Sidonnaisuuksien kertominen on kuitenkin vapaaehtoista, eivätkä kaikki kansanedustajat ole niistä ilmoittaneet.

Walliin täysin
eri mieltä

Puheenjohtaja Stefan Wallin sanoi RKP:n puoluekokouksen avauksessa Turussa, että keskustelu ja päätetyt uudistukset olivat tarpeen, ja että RKP toivottaa suuremman avoimuuden tervetulleeksi.

Nyt olisi kuitenkin Wallinin mukaan aika palata politiikan sisältökysymyksiin. Vaalirahoituskeskustelun loppuminen olisi niin poliittisten puolueiden, suuren yleisön ja varmasti myös poliittisen journalismin edun mukaista, Wallin sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    11. Näytä lisää

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää