Kuka Tapani Yli-Saunamäki?

Julkaistu: , Päivitetty:

Maata kuukauden päivät kuohuttaneen vaalirahajupakan ytimeen ei pääse kättelemättä Kehittyvien maakuntien Suomen pelintekijää, superlobbari Tapani Yli-Saunamäkeä.
Nykyinen kiinteistökehitysyhtiö Nova Groupin toimitusjohtaja on vastannut KMS:n rahanjaosta "yrittäjähenkisille ja isänmaallisille" ehdokkaille. Yli-Saunamäen on kerrottu valinneen vaalituen saajat.Rahalle on tullut vastinetta: nykyeduskunnasta "KMS-puolueeseen" kuuluu tällä tietoa 39 kansanedustajaa. Heistä peräti 11 istuu ministereinä. Yli-Saunamäki on itsekin kohun keskellä pohdiskellut, syntyikö Suomeen KMS:n "aarrearkun" avulla porvarihallitus.

Yli-Saunamäen toimista ei ole osoitettu mitään laitonta. Sen sijaan hänen tarkoitusperiään on kyselty hänen kiinteistöalalla toimivan yhtiönsä Nova Groupin ja KMS:n rahoittajien Toivo Sukarin ja Kyösti Kakkosen yhteyksien vuoksi.

Kauppalehti kertoi jo pari viikkoa sitten, että Yli-Saunamäki on hoidellut Sukarin ja Kakkosen kauppaketjujen laajentumisneuvotteluja maakunnissa paikallisten päättäjien kanssa.

Politiikkaa
ja urheilua


Yli-Saunamäki on ollut liikemaailmassa, urheilupiireissä ja politiikassa niin monessa mukana, että hänen verkostoistaan on vaikea enää pysyä perillä.

Entinen Nokian apulaisjohtaja tuli laajempaan tietoisuuteen 1990-luvulla, kun nousuhuumaa elävä kännykkäyhtiö teki lyhykäiseksi jääneen visiitin Formula 1 -maailmaan. Mika Salon ohjastama Nokia-Tyrrell kiersi maailman formularatoja vuonna 1995.

Politiikan kärkikuhinoihin Yli-Saunamäki putkahti Esko Ahon presidentinvaalikampanjan päällikkönä. Taustavaikuttaja innostui yrittämään eduskuntaan itsekin vuoden 2003 vaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana keskustan listalta. Yritys ei onnistunut.

Huippulobbarin palveluja tarvittiin jälleen, kun keskustan kansanedustaja Hannu Takkula pyrki europarlamenttiin. Takkula oli ryvettynyt Irak-skandaalin yhteydessä tapahtuneessa tietovuodossa. Yli-Saunamäki lähti vetämään hänen kampanjaansa, ja projekti onnistui.

Viime presidentinvaaleissa keskusta torjui Yli-Saunamäen tarjoamat palvelut. Kokoomukselle ne kuitenkin kelpasivat. Hän sai koottavakseen sitoutumattoman kansanliikkeen Sauli Niinistön tueksi. Toimenkuvaan kuuluivat yhteydenpito elinkeinoelämään eli rahoituksen hankkiminen ja medialobbaus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    4. 4

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    5. 5

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    6. 6

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    7. 7

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    8. 8

      Pyörä päihittää bussin – Valtaosa pk-seudun asukkaista pääsisi töihin nopeammin pyörällä kuin julkisilla

    9. 9

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    10. 10

      Nyt on pula jo monista ammattilaisista – ”Passiivisille hakijoille soitellaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajien hurja tuolitanssi – jäätkö sinä ilman tuolia, kun soitto sammuu?

    5. 5

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    8. 8

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    9. 9

      Netflixin perustajalla on hurja suunnitelma: maksa 10 dollaria kuussa, käy elokuvissa joka päivä

    10. 10

      Paisuvista talletuksista tuli ongelma Danskelle – ei halua suurimpien asiakkaidensa talletuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    9. 9

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää