Tappeluja teräshäkeissä

Julkaistu:

Kolumni
Vaikka Yhdysvallat käyttää sotilasbudjettiinsa enemmän rahaa kuin muut maailman maat yhteensä, silti USA kärsii miespulasta Irakissa.
Kun palvelusajat pidentyvät ja lähtijöitä on yhä vaikeampi saada Irakiin, asevoimat joutuu käyttämään nuorten miesten rekrytointiin kaikki mahdolliset keinot.

Yksi houkutin ovat taistelulajit. Ne olivat ennen monissa USA:n osavaltioissa kiellettyjä, mutta nyt niitä on alettu lähettää suorana televisiosta. Niiden suosio kasvaa 18–30-vuotiaiden amerikkalaismiesten keskuudessa.

Taistelulajien ympärille on
kehittynyt oma alakulttuurinsa


Asevoimat on alkanut suosia painin, nyrkkeilyn ja itämaisten kamppailulajien kuten karaten, judon ja muiden vastaavien sekoitusta.

Yhdysvaltain asevoimat järjestää tukikohdissaan omat turnauksensa ja lähettää ottelijat valtakunnallisiin kilpailuihin lokakuussa Fort Benningiin. Tänä vuonna järjestetään jo neljännet kilpailut. Niihin osallistuvat kaikkien aselajien edustajat. Tarkoitus on järjestää turnaus myös Bagdadiin.

Varuskuntien turnaukset ovat isoja tapahtumia. Äskettäin Pohjois-Karoliinassa järjestettyyn turnaukseen osallistui 259 miestä ja yhdeksän naistappelijaa. Naisille on omat sarjansa.

Nuori sotilas Carl Miller sanoi New York Timesille, että hän viihtyy asevoimissa seuraavat 20 vuotta, jos hän vain saa harrastaa taistelulajeja. Hän tähtää valtakunnallisiin turnauksiin ja haaveilee taistelulajien kouluttajan tehtävistä asevoimissa.

Satuin näkemään televisiosta yhden ottelun. Tatuoidut ottelijat hakkasivat toisiaan hansikkailla, joissa sormen päät oli jätetty avoimiksi. He puskivat päällään, potkivat toisiaan ja hakkasivat päätä lattiaan ja kehätolppiin. Toinen ottelija sai ison halvan päähäänsä. Veri roiskui, mutta ottelua ei keskeytetty. En huomannut oliko ottelussa edes erotuomaria.

Ottelijat saavat tapella vapaasti ja käyttää iskuja ja potkuja, mutta silmien vahingoittaminen ja pureminen ovat kiellettyjä kuten myös iskut tiettyihin ruumiinosiin. Virallisesti puhutaan taistelu tai kamppailulajeista, mutta yhtä hyvin niitä voitaisiin sanoa tappelulajeiksi. Ne ovat jakautuneet useisiin alaryhmiin, yksi rankimmista on teräshäkkitaistelu.

Tositilanteisiin
valmistumista

Irakin sodan vuoksi miespulasta kärsivissä asevoimissa uskotaan, että taistelulajeilla voidaan houkutella nuoria miehiä armeijan riveihin. Sotilaat sanovat, että myös sodankäynti on muuttunut niin, että asevoimat on alkanut antaa myös taistelulajeissa koulutusta.

Taistelulajeista armeijan käsikirjan tehnyt Matthew Larsen kertoi New York Timesissä, että kysymys ei ole pelkästään urheilusta: taistelulajien taidot ovat tarpeellisia myös tositilanteessa esimerkiksi silloin, kun amerikkalaissotilaat tekevät ratsioita irakilaisiin koteihin. Vastaan voi tulla ”pahoja tyyppejä”, joita voidaan taltuttaa paljain käsin eikä tarvitse käyttää asetta.

Yksi tapa saada miehet riittämään Irakissa on ollut se, että sotilaaksi otettavien taustat tutkitaan nyt isommalla sihdillä kuin aikaisemmin. Asevoimat tarjoaa käteistä rahaa, ottaa enemmän koulunsa keskeyttäneitä sekä se on löysännyt paino- ja ikärajoituksia.

Asevoimat torjuvat automaattisesti tiettyihin rikoksiin syyllistyneet. Niihin kuuluvat huumerikollisuus ja väkivaltaiset seksuaalirikokset sekä muut vakavat rikokset. Vakavan rikoksen rajana pidetään sitä, että on saanut vuoden tai enemmän vankeutta.

Eroon jengeistä ja
huonoista tavoista


Väkivallasta, murroista ja ryöstöistä tuomittuja otetaan riveihin poikkeussääntöihin vedoten. Vuonna 2006 rikollinen tausta oli 11,7 prosentilla noin 70 000 värvätystä. Luku on kipuamassa ylös, mutta asian toinen puoli on se, että asevoimat on edelleen miesten koulu.

Monet huonoilla teillä olleet nuorukaiset ryhdistäytyvät ja ryhtyvät noudattamaan yhteisiä sääntöjä. Päinvastaisia esimerkkejä on myös.

Asevoimat on ollut tähän saakka aika tarkka kelpuuttaessaan riveihinsä väkeä. Kymmenestä 17–24-vuotiaasta miehestä ja naisesta vain kolme hyväksytään keskimäärin.

Heillä täytyy olla yläasteen koulutus, hyvä fyysinen kunto ja normaalit henkiset lahjat. Lääkkeillä kurissa pysyviä terveysongelmia, kuten astmaa ja korkeata verenpainetta, katsotaan sormien läpi.

  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    2. 2

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    3. 3

      Sanoman tulos painui

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    6. 6

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    9. 9

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    10. 10

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    5. 5

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    6. 6

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    9. 9

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    10. 10

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää