EU syynää Alitalian saaman valtion lainan

Lentoyhtiö Alitalian saamat valtion tuet joutuvat EU:n komission syyniin.
EU-komissio aikoo selvittää lentoyhtiö Alitalian valtiolta saaman lainan laillisuuden ja sen yhteensopivuuden unionin valtion tukea sääntelevien direktiivien kanssa, kirjoittaa italialainen la Repubblica.

Aamupäivällä Alitalian osakkeen noteeraus keskeytettiin Milanon pörssissä ja yhtiö julkistaa tiedotteen myöhemmin tänään. Alitalian osakekurssi oli pudonnut ennen kaupankäynnin keskeytystä 2,3 prosenttia.

Repubblica-lehden tietojen mukaan komissio aloittaa ensi keskiviikkona 11. kesäkuuta virallisen selvityksen siitä, onko Alitalian keväällä Italian valtiolta saama yli 300 miljoonan euron suuruinen hätäapulaina valtion tukea.

Komissio on lisäksi pyytänyt Italian valtiota keskeyttämään lainan maksun Alitalialle valtiontuki-epäilysten vuoksi.

Muut lentoyhtiöt ovat tuominneet jyrkästi raskaasti tappiollisen Alitalian toiminnan jatkamisen valtion lainan turvin. Viimeksi eilen British Airwaysin pääjohtaja Willie Walsh vaati komissiota kaatamaan Alitalian lainoituksen. Myös Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen on vaatinut komissiolta toimenpiteitä asiassa.

Lehden mukaan komission päätös selvityksen aloittamisesta antaa Italian valtiolle noin neljä kuukautta aikaa löytää ostaja lentoyhtiölle. Valtio omistaa Alitaliasta 49,9 prosenttia.

Ranskalais-hollantilainen Air France-KLM teki Alitaliasta aiemmin keväällä ostotarjouksen, johon liittyi toiminnan tervehdyttämisohjelma ja henkilöstövähennyksiä. Alitalian suuromistajiin kuuluvat ammattiliitot kaatoivat yhtiön hallituksen suositteleman kaupan huhtikuun alussa, sillä se olisi vähentänyt yhtiöstä 2 100 työpaikkaa.

Rukkaset saatuaan Air France-KLM luopui 139 miljoonan euron tarjouksestaan, mikä ajoi Alitalian konkurssin partaalle ja hakemaan valtiolta 300 miljoonan euron lainan toimintansa ylläpitämiseksi. Tuolloin, huhtikuun alussa, yhtiön arvioitiin tekevän päivässä tappiota yli miljoona euroa. Lentokerosiinin hinta on kuitenkin kallistunut reilusti kahden kuukauden aikana.

Air France-KLM -fuusion kaaduttua Alitalialle on etsitty pelastajaa sekä kotimaasta että ulkomailta. Pääministeri Silvio Berlusconi kampanjoi kevään parlamenttivaaleissa näkyvästi Alitalian kotimaisen pelastusoperaation puolesta ja on yrittänyt kasata italialaissijoittajista ryhmää lentoyhtiön pelastamiseksi.

Toisaalta Berlusconi väläytti Alitalian fuusioimista ulkomaisen lentoyhtiön kanssa. Vihreää valoa on väläytelty ainakin venäläisen Aeroflotin sekä saksalaisen Lufthansan suuntaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    7. 7

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    8. 8

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    9. 9

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    10. 10

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää