3d-kuvantaja voitti Venture Cupin

Valtakunnallisen Venture Cupin voitti kuopiolainen Numcore, joka keräsi menestystä läpi koko kolmivaiheisen kilpailun.


Ensimmäisen, 25 000 euron palkinnon sai Numcore, jonka liikeideana on tuottaa prosessiteollisuuteen kolmiulotteisesti kuvantavia mittalaitteita.

Numcoren sensoreilla voidaan mitata minkä tahansa nesteen tai lietteen tasalaatuisuutta esimerkiksi teollisuuslaitosten ympäristöpäästöjen tarkkailemiseksi. Mutta kuinka helposti firman teknologia sopisi esimerkiksi lääketeollisuuteen?

- Itse asiassa se onnistuisi hyvinkin helposti. Fokuksemme on tällä hetkellä metsä- ja kaivosteollisuudessa, mutta olemme miettineet aika paljon, miten tätä voisi viedä eri aloille, toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen toteaa.

Voiton siivittämänä Numcore aloittaa liiketoimintansa 2.6. viiden henkilön voimin. Aiemmin yhtiö on kertonut tavoittelevansa nopeaa laajentumista Suomesta kansainvälisille markkinoille.

- [Tavoitteena on, että] viiden vuoden päästä meillä on vähintään kolmekymmentä henkilöä töissä sekä oma tuote, joka on kansainvälisessä jakelussa, Lehikoinen valottaa.

 Suurena haasteena on heti alkajaisiksi massiivinen tuotteistusprojekti kolmesta tuoteaihiosta.

- Koko tuotekehitysprojektin loppuunsaattaminen niin, että se alkaa hyvin ja etenee täsmällisesti suunnitelman mukaan muutokset halliten on meille suuri riski.

Lehikoisen mukaan Venture Cup on ollut hieno kokemus verkostoitumisen takia. Toiminnan aloittamiselle myös rahapalkinnolla on suuri merkitys.

- Liiketoimintakilpailun voitto on hyvä ponnistuslauta, mutta tästä eteenpäin yritys pitää rakentaa joka päivä, tiili tiileltä.
 
Lähellä absoluuttista nollaa

Liiketoimintasuunnitelmakilpailussa toisena palkittiin 15 000 eurolla Beautiful9-liikeidea odottaville äideille suunnatusta virtuaalisesta vaatekaapista. Kolmannen, 10 000 euron palkinnon, sai BlueFors, jonka kaupallisella, täysin automatisoidulla jäähdytyslaitteella päästään 0,025 asteen päähän absoluuttisesta nollapisteestä.

- Venture Cupin tutkimuksen mukaan kilpailussa finaalivaiheeseen pääseminen korreloi jo selvästi yrityksen tulevan menestymisen kanssa. Kaikki finaalivaiheeseen osallistuneet liikeideat olivat erityisen hyviä, sanoo tuomaristokokouksen puheenjohtaja Jukka Jokinen Eqvitec Partnersista.

Venture Cup -kasvuyrittäjyysohjelma tarjoaa kilpailijoille palkintojen lisäksi maksuttoman yrittäjyyskoulutuksen, tukea yrittäjyyden alkuaskelilla ja verkostoitumismahdollisuuksia toisten yrittäjien, huippuasiantuntijoiden ja pääomasijoittajien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    4. 4

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Tokmannin osake sukelsi, Tecnotreen kiri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    3. 3

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    4. 4

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää