Vierastyövoima pelastaa työpaikkoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Työvoimapula jarruttaa jo nyt yritysten investointeja, jotka synnyttäisivät uusia työpaikkoja. Kiireellisen ongelman ratkaisemiseksi myös maahanmuuttoa on lisättävä.
Seuraavat 20 vuotta ovat vaikeaa aikaa investointeja pohtiville yrityksille, sillä työikäisten suomalaisten määrä vähenee huikealla vauhdilla ainakin vuoteen 2030 saakka.

– Tämä on erittäin iso kysymys koko elinkeinoelämälle. Työvoimapula on jo kasvun este yhä useammalla toimialalla. Yritykset eivät uskalla investoida, koska eivät saa työvoimaa, sanoo EK:n tuleva työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen.

Esimerkiksi teknologiateollisuudesta lähtee jo nyt 5000 henkeä vuodessa eläkkeelle ja vauhti kiihtyy 7000 henkeen vuosina 2013–2020.

Teknologiateollisuus työllistää Suomessa suoraan 275 000 ihmistä. Alan yritykset ovat kuitenkin kasvaneet ulkomailla niin nopeasti, että ala työllistää jo ulkomailla hieman enemmän kuin Suomessa.

Vaikka työpaikat lisääntyvät enemmän ulkomailla, kasvoi alan työntekijämäärä viime vuonna Suomessakin 9000 hengellä. Kasvuhalua löytyy edelleen. Vientiteollisuuskaan ei missään nimessä ajattele, että yritykset vievät mielellään tehtaat maailmalle ellei tekijöitä löydy Suomessa.

– Osaajien saamisen edistäminen on yksi viidestä keskeisestä asiasta teknologiateollisuuden hallituksen hyväksymässä strategiassa. Yritykset haluavat edistää Suomen kilpailukykyä, sanoo Teknologiateollisuus ry:n tiede- ja koulutuspolitiikasta vastaava johtaja Mervi Karikorpi.

Yhtään päivää
ei saa hukata


Osaajapula on kasvava ongelma, jonka ratkaisemiseksi sekä yritysten että valtion on syytä tehdä kaikkensa.

– Yhtään päivää ei ole aikaa kuhnia. Hyvää tilanteessa on, että vastuulliset poliitikot ja virkamiehet ymmärtävät tilanteen, sanoo Eeva-Liisa Inkeroinen.

Samalla kannattaa muistaa, että osaavan työvoiman saaminen ei ratkaise ainoastaan suomalaisyritysten investointeja.

– Kun ulkomaisten yritysten johto pohtii investointeja Suomeen, on heillekin keskeinen kysymys, minkälaista osaamista täältä löytyy, sanoo Karikorpi.

Työvoimapula on suuri ja mutkikas ongelma, jota ei voi ratkaista yhdellä toimenpiteellä. Teollisuuden toivelistalla ovatkin muun muassa asuntotonttien lisäkaavoitus, työnvälityksen tehostaminen ja koulutuksen parempi sovittaminen työelämän tarpeisiin.

Vierastyövoiman
tulo kiihtyy


Näyttää selvältä, että yritykset joutuvat haalimaan työvoimaa kiihtyvällä tahdilla myös ulkomailta. Vierastyövoima ei siis vie työpaikkoja, vaan on edellytys työpaikkoja tuoville investoinneille.

– Työperäinen maahanmuutto on asia, joka pitää hoitaa mahdollisimman hyvin, sanoo Karikorpi.

Niin maahanmuutto kuin sisäinenkin liikkuvuus edellyttävät nykyistä järkevämpää asuntopolitiikka. Samoin koulutusjärjestelmän täytyy valmentaa maahanmuuttajia niin, että he selviävät Suomessa. Uutta sopeutumiskykyä tarvitaan myös suomalaisilta.

– Homogeeniseen maan ilmapiirin pitäisi tukea mahdollisimman hyvin monikulttuurisuutta, sanoo Karikorpi.

Nuoret kiinnostuneet
metalliteollisuudesta


Työvoimapula on erityisen ajankohtaista konepaja- ja metalliteollisuudessa. Siksi alan yritykset ovat lisänneet paljon yhteistyötä oppilaitosten kanssa.

Yhteistyö onkin lisännyt kiinnostusta toimialaa kohtaan niin, että kone- ja metallialan ammatilliseen koulutukseen haki tänä vuonna ensimmäistä kertaa pitkään aikaan enemmän ihmisiä kuin oli paikkoja.

Yritykset eivät voi kuitenkaan odottaa toimia vain valtiolta ja oppilaitoksilta.

– Yritysten täytyisi pitää henkilöstö mahdollisimman pitkään työelämässä. Se vaati yritysten sisäisen toiminnan kehittämistä, sanoo Karikorpi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      EKP:n huoli valuutan vahvistumisesta halventaa euroa

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      EKP pelkää euron vahvistumista

    8. 8

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    11. Näytä lisää