Finnair hautaa paperilippuja

Julkaistu: , Päivitetty:

Finnair taittelee perinteisen lentolipun paperilennokiksi ja viskaa sen ulos ikkunasta. Mutta ei vielä aivan kokonaan.
Finnair kertoo siirtyvänsä nyt täysin e-lippuihin, mitä tulee matkatoimistojen tekemiin lippuihin. Kyseessä ei ole oma päätös, vaan kansainvälinen kehitys: lentoyhtiöiden yhteistyöjärjestö, Iata, poistaa kesäkuun alussa matkatoimistojen kirjoittamat paperiliput kaikista järjestelmistään.

Yhdysvallat sallii kuitenkin jatkossakin paperiset liput, ja lentoyhtiöt itse, myös Finnair, voivat edelleenkin kirjoittaa ja hyväksyä myös paperisia lentolippuja lennoilleen.

- Sähköiset liput mahdollistavat kaikki internetin edut lippujen hankinnassa ja lähtöselvityksessä. Matkasuunnitelmien viime hetken muutoksetkin hoituvat missä tahansa maailmassa yhdellä puhelinsoitolla. E-lippua ei voi myöskään kadottaa eikä sitä tarvitse hakea matkatoimistosta tai lentoyhtiöstä, sanoo kehityspäällikkö Pirjo Sutela Finnairista.

Paperi sinnittelee vielä siivellä

Lentoyhtiöt ja Iatan keskitetyssä matkatoimistojen tilitysjärjestelmässä mukana olevat matkatoimistot ovat kirjoittaneet vuosittain paperisia lentolippuja ja matkadokumentteja yli 340 miljoonaa kappaletta, mikä on maksanut lähes kaksi miljardia euroa vuodessa, Finnair taustoittaa.

Samaan aikaan lentoyhtiöt, kuten tulosvaroituksen antanut Finnair, ovat kärvistelleet alati kohoavien polttoainehintojen puristuksessa. Koska Finnair aikoo siis tehdä oman päätöksensä ja luopua paperilippujen rasitteesta lopullisesti?

- Heti, kun siihen on kaikki valmiudet. Olemme siihen suuntaan voimakkaasti menossa. Haluamme paperilipuista pois, koska niiden prosessointi on kallista ja ne ovat epäkäytännöllisiä, Sutela sanoo antamatta kuitenkaan tarkempaa aikataulua.

- Paperilippuja tulee kyllä olemaan liikenteessä vielä [ainakin] vuoden verran, koska nyt matkatoimistosta ostettava paperilippu saattaa olla vuoden voimassa.

96 prosenttia e-lippuja

Huhtikuussa jo 96 prosenttia kaikista Finnairin lentolipuista oli e-lippuja. Yhtiö on tehnyt yli sata "interline-e-lippu" -sopimusta yhteistyölentoyhtiöiden kanssa, mikä mahdollistaa Finnairin e-lipun käytön kaikkien sopimusyhtiöiden lennoilla.

E-lippuihin siirtyminen säästää vuosittain arviolta noin 25 000 000 neliömetriä eli 2500 hehtaaria metsää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää