Microsoft menetti Zune-myyjän

4500 liikkeen peli- ja konsolimyyjä GameStop lopettaa Microsoftin Zune-mediasoittimen myynnin Yhdysvalloissa.


GameStop perustelee päätöstään Zunen kehnolla kysynnällä. Kivijalkamyymälöistä Zunea on enää turha etsiä, mutta laitetta löytää vielä myyjän verkkosivuilta, kunnes varastot ovat tyhjät.

Microsoft on yrittänyt Zunellaan haastaa Applea ja sen iPodeja, mutta tulos on ollut toistaiseksi arviolta laihahko.

Wall Street Journalin mukaan lokakuussa 2006 julkaistua Zunea on eri malleineen myyty yhteensä noin kaksi miljoonaa kappaletta, kun taas iPodeja on myyty samaan aikaan noin 80 miljoonaa kappaletta.

Microsoft kuitenkin puolusti Zunea painottaen jälleenmyyntikumppaneitaan, joihin lukeutuvat esimerkiksi Best Buy, Target ja Wal-Mart.

Microsoft aikoo edelleen satsata syviin jälleenmyyntikumppanuuksiin. Yhtiön mukaan Zunen myynti on ollut hyvää sekä verkossa että putiikeissa viime kuukausina.

Aiemmin toukokuussa televisioyhtiö NBC päätti suosia Zunea ohjelmiensa välityskanavana. Mutta kyse ei ole yksinoikeudesta, vaan NBC:n muiden jakelureittien täydennyksestä. Applen iTunesissa NBC:n ohjelmia ei ole kuitenkaan enää vähään aikaan nähty.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Näkökulma: Macronin voitto tuskin ratkaisee Ranskan ongelmia

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    9. 9

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    10. 10

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    5. 5

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    6. 6

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    9. 9

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    10. 10

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää