Keinottelu on hyödyllistä

Kolumni
Keinottelijat saavat kansalaisten ja poliitikkojen vihat niskoilleen milloin raaka-aineiden kallistumisesta milloin osakkeiden tai valuuttojen romahtamisesta. Keinottelun estämisestä olisi kuitenkin enemmän haittaa kuin itse keinottelusta.
Keinottelijoille on turha kiukutella sen enempää öljyn kuin vehnänkään kallistumisesta. Eikä heitä kannata syyttää osakekurssien tai valuuttojenkaan romahtamisesta.

Kaikkien maailman raaka-aineiden, arvopaperien ja valuuttojen hinnat vuoroin nousevat ja laskevat joka tapauksessa, olipa markkinoilla keinottelijoita tai ei. Todennäköisesti hinnat vaihtelisivat vielä vinhemmin, elleivät keinottelijat olisi osaltaan rasvaamassa markkinoiden koneistoa.

Hyväntahtoisia
munauksia


Energian ja elintarvikeraaka-aineiden hurja kallistuminen kasvattaa poliittista painetta raaka-ainemarkkinoiden sääntelyn tiukentamiseen ja jopa kaupankäynnin rajoittamiseen. Rajoitustoimien tarkoitus olisi panna "markkinat kuriin" ja ilmeisesti pakottaa hinnat laskuun.

Poliitikoilla on kuitenkin maailman sivu ollut taipumusta toteuttaa hyvää tarkoittavia voimatoimiaan tavalla, joka hyvin nopeasti kääntyy tarkoitustaan vastaan. Näin on nytkin käynyt niin elintarvike- kuin öljykaupankin rajoituksissa.

Osa suurista riisintuottajamaista on ryhtynyt rajoittamaan riisin vientiä, osa köyhistä tuottajamaista on kokonaan kieltänyt keskeisen elintarvikkeen viennin. Vientikieltojen vilpitön tarkoitus on varmistaa oman maan kansalaisten ruokahuoltoa, etteivät tuottajat lankea voimakkaasti kohonneiden maailmanmarkkinahintojen houkutuksiin ja myy kaikkea riisiä kansainvälisille markkinoille.

Moni kehitysmaa tai niin sanottu kehittyvä maa on asettanut polttoaineille hintarajoituksia. Esimerkiksi Kiina on asettanut diesel-öljylle hintakaton.

Rajoituksista
uusia ongelmia


Vientikiellot ja hintarajoitukset alkavat hyvin nopeasti vuotaa, eivätkä ne käytännössä tehoa toivotulla tavalla ainakaan kovin pitkään. Riisin vientiä rajoittavissa maissa riisi katoaa hyvin nopeasti julkisilta markkinoilta maan alle – paikallinen kaupankäynti siirtyy mustaan pörssiin ja vienti pysyy käynnissä salakuljettajien tai lahjusten avulla.

Kiinassa dieselin hintakatto on kääntynyt polttoainetta tarvitsevia autoilijoita ja voimalaitoksia vastaan siten, että nyt naftaa ei ole välttämättä satavilla millään hinnalla. Kiinalaiset dieseliä tuottavat öljynjalostajat ovat joko supistaneet tai lopettaneet toimintansa, sillä niiden toiminta on muuttunut voimakkaasti tappiolliseksi.

Dieseliä tuottavat öljynjalostajat joutuvat ostamaan tarvitsemansa raakaöljyn entistä korkeammin maailmanmarkkinahinnoin. Hintakaton takia ne eivät kuitenkaan voi periä valmiista dieselistä käypää hintaa. Vaihtoehdoiksi ovat jääneet kasvavien tappioiden tekeminen tai toiminnan supistaminen.

Näin kansalaisten suojelemiseksi toteutetut rajoitustoimet herkästi kääntyvät tarkoitustaan vastaan.

Rajoitukset jarruttavat
tuotannon kasvua


Keinottelijoiden ja markkinavoimien kiusaksi säädetyistä rajoituksista on usein kansalaisille enemmän haittaa kuin keinottelusta. Tuonti- ja vientikiellot samoin kuin hintarajoitukset yleensä vähentävät tarjontaa tai ainakin siirtävät sen pimeille markkinoille.

Keinottelu sen sijaan tuo markkinoille lisää tarjontaa, mikä viime kädessä koituu kansalaistenkin eduksi. Tarjonnan lisääntyminen taittaa ennen pitkää hinnat taas laskuun.

Jos riisin viljelijöillä tai öljynjalostajilla on toivoa entistä korkeammista hinnoista ja vahvasta kysynnästä, he pyrkivät kasvattamaan tuotantoaan niin paljon kuin suinkin. Jos he onnistuvat, alkavat hintapaineet hellittää.

Mutta jos tuottajat tietävät hallituksen rajoittavan kaupankäyntiä tai hintoja, ei heillä ole minkäänlaista intoa tuotannon lisäämiseen.

Sijoittajia tullut
raaka-aineisiin lisää
Keinottelijoilla on ollut merkittävä rooli raaka-ainemarkkinoilla niin kauan kuin edes osa maailman raaka-ainekaupasta on tehty raaka-ainepörsseissä. Näissä kauppaa ovat jo vuosikymmenet käyneet sulassa sovussa niin raaka-aineiden tuottajat, niiden käyttäjät kuin sijoittajatkin.

Hyvin lyhytaikaiseen kaupankäyntiin keskittyvät keinottelijat eli niin sanotut spekulantit ovat hinnanmuodostukselle erittäin tärkeitä. Mitä innokkaammin keinottelijat veikkaavat hintojen laskua tai nousua sitä vilkkaammin kauppa käy – ja sitä helpommin myös tuottajat voivat myydä tuotantonsa ja käyttäjät ostaa tarvitsemansa raaka-aineet.

Muutaman viime vuoden aikana raaka-ainemarkkinoille on tulvinut valtavat määrät uudentyyppistä sijoituspääomaa, kun perinteisten keinottelijoiden lisäksi myös pitkäaikaiset instituutiosijoittajat ovat alkaneet hajauttaa sijoituksiaan raaka-ainemarkkinoille.

Esimerkiksi öljyn sijoituskysyntä on viiden viime vuoden kuluessa kasvanut melkein yhtä paljon kuin Kiinan öljyostot. Toisin kuin Kiina, sijoittajat eivät tietenkään halua likaisia öljytynnyreitä hienoihin toimistoihinsa. Sijoittajat tekevät ovat ostonsa öljyn hintaan sidotuilla johdannaissopimuksilla kuten futuureilla ja optioilla.

Keinottelu tehostaa
hinnanmuodostusta


Keinottelijoita ja keinottelua ilmiönä on aivan turha torjua sillä perusteella, että keinottelijat ainoastaan nostaisivat keinottelukohteidensa hintoja. Niin yksinkertaisesta ilmiöstä ei ole kysymys, sillä joka hetki suuri osa keinottelijoista veikkaa myös hintojen laskua.

Kaupankäynti loppuisi siihen paikkaan, jos kaikki osapuolet olisivat täysin yksimielisiä hintojen nousemista (tai laskemisesta). Jokaiseen kauppaan tarvitaan kaksi osapuolta, joiden veikkaus hinnan kehityksestä on yleensä täysin vastakkainen.

Esimerkiksi raakaöljyn viimeviikkoinen äkkijyrkkä nousu ilmeisesti johtui suurelta osin hinnan laskua veikanneiden keinottelijoiden hätäostoista. Odotukset hinnan laskusta olivat innostaneet monia suurpelureita myymään öljyä johdannaisilla niin sanotusti lyhyeksi. Näiden kauppojen aiheuttama hintapaine oli ennemmin alas kuin ylös. Kun hinta keinottelijoista huolimatta jatkoi nousuaan, rynnistivät spekulantit ostoihin ennen tappioiden kasvamista.

Raaka-ainemarkkinat ovat kasvaneet niin suuriksi, että suurillekin sijoittajille niiden nurkkaaminen ja "vedättäminen" on hyvin vaikeata. Muutamat surullisenkuuluisat esimerkit kuten japanilaisen Sumitomo-pankin kuparikupru ja yhdysvaltalaisten Huntin veljesten hopeakupla osoittivat jo 1980-luvulla, kuinka vaikeata raaka-ainemarkkinoiden valtaaminen on.

Vilkas kaupankäynti
on sijoittajan etu


Keinottelijat ovat välttämättömiä myös osakemarkkinoiden toiminnalle, jos keinottelijoilla tarkoitetaan keitä tahansa lyhytaikaiseen kaupankäyntiin osallistuvia sijoittajia tai sijoituspankkeja.

Pelkästään pitkäaikaisia sijoituksia tekeviä "vakaita" ja "luotettavia" sijoittajia ei ole niin paljon, että tällaisten sijoittajien kaupoista syntyisi kunnollista osakevaihtoa. Kauppojahan ei syntyisi ensinkään, jos kaikki sijoittajat olisivat pitkäaikaisia. Jos sijoittajat vain ostaisivat ja pitäisivät ikuisesti kaikki ostamansa osakkeet, olisivat osakemarkkinat ja samalla myös osakkeenomistajat pian umpikujassa.

Kukaan tuskin jänistää Nokian osakkeen ostamista sen takia, ettei osakkeen myyntimahdollisuudesta olisi varmuutta. Suurikin sijoittaja voi huoletta ostaa suurenkin erän Nokiaa varmana siitä, että saman erän voi milloin tahansa myydä silmän räpäyksessä. Nokiassa sijoittajan ei tarvitse pelätä hinnan karkaamista kesken kauppojen.

Varmuudella voi sanoa, että Nokian päivittäisestä osakevaihdosta suuri osa on keinottelijoiden kauppoja. Mutta tämä tuskin haittaa tavallista sijoittajaa. Pitkäaikainenkin sijoittaja hyötyy siitä, että osaketta voi ostaa ja myydä milloin tahansa kurssin häiriintymättä.

Vastakohtia Nokian osakkeelle löytyy liudoittain Helsingin pörssistä. Valtaosaa suomalaisosakkeista haittaa ennemmin keinottelun ja muun kaupankäynnin puute kuin liiallinen keinottelu.

  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nokia ja Apple sopivat patenttikiistansa – luopuvat kaikista kanteista

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    4. 4

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    5. 5

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    6. 6

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    9. 9

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    10. 10

      Punnan lasku jatkui Manchesterin iskun jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    10. 10

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää