Vanhanen rankaisisi vaalirahoituslakia rikkoneita

Julkaistu: , Päivitetty:

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan vaalirahoituslainsäädäntöä on syytä kiristää. Hänen mielestään lain rikkomisesta voisi myös seurata sanktio.
– Jo yleisen oikeustajun vuoksi sanktio voisi olla hyvä, Vanhanen sanoi tänään iltapäivällä Yleisradion Pääministerin haastattelutunnilla.

Vanhasen mukaan sanktiokysymys on kuitenkin monipiippuinen kysymys, ja sitä ei välttämättä saada vaalirahoituslain pikauudistukseen mukaan.

Vanhanen kertoi myös kannattavansa kattoa vaalilahjoituksille. Tähän voi kuitenkin hänen mukaansa liittyä perustuslaillisia ongelmia, koska se saattaisi kajota perustuslaillisiin oikeuksiin. Jos näitä perustuslaillisia ongelmia löytyy, niin vaalilahjoituksille ei ole tulossa kattoa ainakaan seuraaviin kunnallisvaaleihin.

Ilmoitusraja alenisi
tuhanteen euroon


Uudistukseen voisi Vanhasen mukaan näillä näkymin tulla ainakin vaalilahjoituksen ilmoitusrajan alentaminen nykyisestä 1700 eurosta 1000 euroon. Lisäksi Vanhanen sanoo, että kansanedustajien tulisi jatkossa ilmoittaa myös vaalimenojensa rakenne.

Vanhanen ei sen sijaan lämpene presidentti Tarja Halosen ehdotukselle, että vaalirahoittajat julkistettaisiin jo ennen vaaleja.

– Pitää pitää todellisuus mielessä. Vaalitoimintaan kerätään rahaa aivan viime hetkeen saakka ja jopa vaalien jälkeenkin, Vanhanen sanoi.

Keskustelua vaalirahoituslain uudistamisesta jatketaan Vanhasen mukaan tiistaina.

– Tiistain jälkeen ollaan viisaampia, hän totesi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    10. 10

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    10. 10

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää