Dell haluaa asiakkaat jakelijoikseen

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen Dell perusti oman yksikön vastaamaan yhtiön oem-liiketoiminnasta.
Tietokonevalmistaja Dell panostaa oem-liiketoimintaan Suomessa.

Dell on perustanut kolmihenkisen yksikön, jonka on tarkoitus keskittyä oem-tuotteiden myyntiin, suunnitteluun, kustomointiin ja tekniseen toteuttamiseen.

Oem-valmistajana Dell toimittaa räätälöidyn teknisen alustan sekä siihen liittyvät tukitoiminnot asiakkaalleen. Näin asiakas voi keskittyä oman tuotteensa, esimerkiksi ohjelmistoon perustuvan palvelimen, myymiseen.

Suomen toimitusjohtaja Sam Forsbom uskoo, että Dellin on mahdollista löytyy kasvua juuri oem-markkinoilta.

– Uskon, että tästä tulee yksi nopeimmin kasvavista liiketoiminta-alueista muutaman seuraavan vuoden aikana, Forsbom sanoo.

Monikansallisen yrityksen Suomen tytäryhtiönä Dell on kuitenkin hiljaa liiketoiminnan luvuista. Yhtiö kertoo, että sillä on Suomessa parikymmentä oem-kumppania.

Heille Dell toimittaa erilaisia määriä räätälöityjä laitteistoja.

– Mitä pidemmälle kustomointi viedään, sitä suurempia volyymeja tarvitaan, Forsbom sanoo.

Esimerkiksi Dellin toimittamia PowerEdge-palvelimia sähköpostisuodatinratkaisuissaan käyttävä tietoturvayhtiö F-Secure kertoo myyvänsä vuosittain satoja Dellin bokseja asiakkailleen.

Perinteiset kloonimikrovalmistajat Dell sanoo peittoavansa notkeaksi viritetyllä toimintalogistiikalla; jähmeät merkkimikrovalmistajat on tarkoitus voittaa räätälöinnillä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Seppälää haetaan konkurssiin

    5. 5

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    6. 6

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    9. 9

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    10. 10

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää