Soini puuhaa Finnjetistä nähtävyyttä Espooseen

Julkaistu: , Päivitetty:

Joukko espoolaisia kaupunginvaltuutettuja haluaisi autolauttavanhus Finnjetistä nähtävyyden Espoolle. Lautalle majoitettaisiin pakolaisia ja tutkijoita.
Espoon kaupunginvaltuustolle jätettiin maanantaina eriskummallinen aloite. Ryhmä espoolaisia valtuutettuja haluaa vanhasta Finnjet-autolautasta nähtävyyden Espoon edustalle.

Asiasta kertoneen Ajankohtaisen kakkosen mukaan allekirjoittajien joukossa ovat muiden mukana vuorineuvos Martin Saarikangas (kok), perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini (sit.) ja kansanedustaja Eero Akaan-Penttilä (kok).

Eilen tiistaina jättämässään aloitteessa valtuutetut ehdottavat, että Espoon kaupunki ostaisi aikoinaan maailman nopeimmaksi ja suurimmaksi tituleeratun autolautan. Kauppahinnaksi he arvelevat noin seitsemää miljoonaa euroa.

Valtuutetut aikoisivat majoittaa lautalle esimerkiksi pakolaisia ja tutkijoita. Majoitustilat 2 000 hengelle olisivat heti valmiina, aloitteessa perustellaan.

Finnjetiä pidetään suomalaisen laivanrakennuksen mestarinäytteenä; valmistumisvuotenaan 1977 se oli maailman suurin ja nopein autolautta. Nyt se on mahdollisesti menossa romutettavaksi Aasiaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    2. 2

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    5. 5

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    6. 6

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    7. 7

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    8. 8

      Harhaluulot ikääntyneistä jylläävät työelämässä – eivät sen sairaampia tai muutosvastaisempia kuin muutkaan

    9. 9

      Vuokranantajat: Ruokakunnan käsitettä pitäisi muuttaa opintotuen myöntämisessä

    10. 10

      Vahva euro huolestuttaa saksalaissijoittajia – luottamus talouteen heikkeni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    4. 4

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      Seppälää haetaan konkurssiin

    9. 9

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää