EK tyrmää nuukailuraportin

Greenpeacen teettämän selvityksen mukaan energiatehokkuudella voi puristaa energiasäästöjä jopa kahden ydinvoimalan verran. Elinkeinoelämän keskusliitto torjuu arvion yliampuvana.
Ilmastotalkoot patistavat suomalaisia kotitalouksia ja teollisuutta energianuukailuun. Tosin keinoista ja mittakaavasta on riittänyt julkisudessa porua. Tiistaina oman lusikkansa soppaan pisti ympäristöjärjestö Greenpeace julkistamalla selvityksen, jonka mukaan energiatehokkuudella on mahdollista puristaa energiasäästöjä jopa kahden ydinvoimalan verran.

Konsulttiyritys Gaia Groupin tekemässä selvityksessä summattiin karkeasti energiatehokkuuden mahdollisuuksia yhteen. Selvityksen mukaan määrätietoisella politiikalla sähkön kokonaistarve voisi olla vuonna 2020 jopa 20 prosenttia pienempi nykykehitykseen verrattuna. Tämä vastaa vaikkapa kahden ydinvoimalan tuotantoa.

Selvitys listaa tukun toimia, joilla energiatehokkuutta voidaan petrata lämmityksessä, teollisuudessa ja liikenteessä. Listalta löytyy muun muassa sisälämpötilan laskeminen, käyttöveden säästeliäämpi käyttäminen ja joukkoliikenteen tukeminen. Säväyttävimmästä päästä on väläytys nopeusrajoitusten alentamisesta polttoainekulutuksen nipistämiseksi.

EK: Laskelmat
epärealistisia


Keskeisessä roolissa energian säästämisessä on teollisuus, joka kuluttaa noin puolet Suomen energiasta ja hieman yli puolet sähköstä. Selvityksessä teollisuudelle tarjoillaan energiatehokkuuden petraamiseen muun muassa energiatehokkaiden moottorien ja taajuusmuuttajien tuomia mahdollisuuksia.

Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntijan Mikael Ohlströmin mielestä energiatehokkuuden parantaminen on tärkeää, mutta Greenpeacen teettämä selvitys ampuu yli. Hänen mielestään selvityksen laskelmat mahdollisista energiasäästöistä ovat kokoluokaltaan täysin epärealistisia ja niiden toteuttaminen käytännössä vaikeaa.

– Jokainen yritys pyrkii tietenkin säästämään energiaa, koska se näkyy suoraan viivan alla. Energiatehokkuuden parantamisen pitää kuitenkin olla taloudellisesti järkevää, Ohlström sanoo.

Greenpeace esittää
energiatehokkuusrahastoa


Greenpeacen ilmastovastaavan Kaisa Kososen mielestä suurten päästövähennysten saavuttaminen ei ole mahdollista ilman voimakasta satsausta energiatehokkuuteen.

– Valtion energiapolitiikan tärkein tehtävä on tehdä energiatehokkaimmasta ratkaisusta kotitalouksille ja yrityksille se helpoin ja kannattavin vaihtoehto, Kosonen vakuutti tiistaina.

Hallitus laatii parhaillaan kansallista ilmasto- ja energiastrategiaa, jonka yhteydessä ovat linjattavana myös energiansäästäminen ja energiatehokkuus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    4. 4

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Suomalaiset suivaantuivat uuden Kodin1:n hinnoista – ”Jos tilaat 20 eurolla, 59 euron toimituskulut ovat liikaa”

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Brittilehti: Suomi osoittaa, ettei euro toimi

    9. 9

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    10. 10

      Suursijoittaja kehuu talouden vetoa – ”Yllättävintä on ollut euroalueen pirteä kasvu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    6. 6

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    9. 9

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    10. 10

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää