Uusi MacPeople-kauppa myy "ei oota" heti kättelyssä

Julkaistu:

MacPeople avasi maanantaina kolmannen liikkeensä. Kauppa on Helsingin World Trade Centerissä Aleksanterinkadulla Suomen matkatoimiston entisiässä tiloissa. Toisella puolella katua on Nokian lippulaivakauppa.


Heti ensitöikseen MacPeople Store on joutunut myymään ”ei oota”, kun ihmiset ovat kävelleet sisään kysymään iPhonea. Sen tulosta kaupalla ei ole tietoa, ei edes toiveita, mutta silti siellä myydään iPhoneen sopivia lisälaitteita.

MacPeople Oy:n toimitusjohtaja Jan Strömberg kertoi maanantai-iltana lehdistölle nojanneensa kollegansa kanssa sunnuntaina liikkeen ulkopuolella kadulla oleviin rakennustelineisiin.

– Olisitko 20 vuotta sitten uskonut, että avaamme Apple-kaupan ihan Helsingin keskustaan?

Strömberg sanoo olleensa Apple-bisneksessä mukana 20 vuotta. Hän on nähnyt brändin hiipumisen ja uuden nousun.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Applea pidettiin kuolevana brändinä, mutta tilanne on nyt muuttunut kokonaan. Brändi on kovassa nousussa ja niin on myös Apple-tuotteiden myynti. Vaikka meidän markkinaosuutemme Suomessa on vain kolme prosenttia, kasvamme huomattavasti markkinoita nopeammin. Tämän vuoden alkupuolella myyntimme on ollut yli 80 prosentin kasvussa.

MacPeople Store -myymälöissä on nähtävänä – Iphonea lukuun ottamatta – Apple-ratkaisujen kirjo iPod-musiikkisoittimista digitaaliseen kuvan ja videon käsittelyyn. Kliinisen puhdaslinjaisessa liikkeessä on annettu runsaasti hyllytilaa myös Apple-yhteensopivien lisälaitteiden valmistajille.

Strömberg aloitti lyhyen esityksensä ilmoittamalla, ettei yhtiö suinkaan aio sulkea Autotalossa toimivaa myymäläänsä, kuten monet ovat epäilleet. Yhtiön kolmas kauppa toimii Tampereella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    4. 4

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    5. 5

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Näillä remonteilla nostat asuntosi arvoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    6. 6

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    7. 7

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    8. 8

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    9. 9

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    10. 10

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää