Työmatka maksaa enemmän Lappiin kuin Bangkokiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Kilpailun puute pitää monien kotimaan reittilentojen hinnat taivaissa. Matka Bangkokiin voi irrota halvemmalla kuin lento Ivaloon.
Yritysten matkoja hoitavat ihmiset ovat huomanneet jopa kallistuvan polttoaineen aikaan ihmeellisen kehityskulun: ulkomaan keskihinnat laskevat ja kotimaan hinnat nousevat.

Suurin selittäjä kotimaan hintojen nousulle on valju kilpailu.

– Jyväskylän reitti on ihan yhden yrityksen varassa, joten hinnat ovat siellä korkealla. Lisäksi reitillä on paljon viivästyksiä ja peruutuksia, sanoo Metsäliiton Travel Manager Arja Yli-Säntti.

Kovilla ovat myös pohjoisessa toimivat yritykset. Esimerkiksi Helsinki–Rovaniemi-reitillä normaali edestakainen hinta on 446 euroa. Samaan aikaan Finnair tarjoaa kaupunkilentoa Amsterdamiin 399 eurolla ja Bangkokiin 549 eurolla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Erityisen kalliita ovat tietysti Lapin lennot sesonkiaikaan.

– Edestakainen lento Helsingistä Ivaloon voi maksaa yli 700 euroa, millä pääsee toiselle puolelle maapalloa, tuskailee Leena Pusa Sanomien matkapalvelusta.

Hinnoittelu ei muutu
tarpeen mukana


Yritykset ovatkin etsineet vimmatusti erilaisia keinoja pitää matkakustannukset kurissa. Suuri osa suomalaisista liikematkustajista lentää nykyisin Euroopan lentonsa turistiluokassa, kun vielä vuosikymmenen alussa suuri osa samoista ihmisistä lensi bisnesluokassa.

Lentoyhtiöt eivät kuitenkaan ole pysyneet muutoksessa mukana.

– Lentoyhtiö lähtee aina siitä, että yritysten tarvehierarkiassa bisnesluokka on ensimmäisenä. Yritykset kaipaisivatkin nykyistä enemmän vaihtoehtoja sopimushintoihin, sanoo Pöyryn Corporate Travel Manager Teemu Tuomarla.

Sopimushintojen merkitys onkin laskenut viime vuosina juuri siksi, että sopimushinnat perustuvat oletukseen muutoskelpoisen lipun tai bisnesluokan tarpeesta.

– Sopimushinta on nykyisin pikemminkin kattohinta, joka matkasta voidaan maksaa, sanoo Tuomarla.

Aasian lennot
kallistuneet selvästi


Tuomarla on vertaillut systemaattisesti lentohintojen kehitystä alueittain. Viime vuonna lentojen hinnat Eurooppaan laskivat, Skandinaviaan polkivat paikallaan ja Etelä-Amerikkaan sahasivat ylös ja alas. Pohjois-Amerikan lennot kallistuivat.

– Dramaattisin nousu on Aasian hinnoissa. Finnairin Aasian-strategia näkyy myös kohonneina hintoina.
Suorat lennot ovat Finnairille kova kilpailuvaltti, josta paljon matkustavat liikematkustajat ovat valmiita maksamaan, vaikka hampaita kiristellen.

Junan asema
vahvistuu jatkuvasti


Lähiliikenteessä muut vaihtoehdot parantavat koko ajan kilpailukykyään. Lentokenttämuodollisuuksien hidastuminen ja junaliikenteen nopeutuminen kääntävät tilannetta junan eduksi.

– Juna on etenkin eteläisessä Suomessa vahva vaihtoehto, kun huomioidaan kokonaisaika ja ympäristövaikutukset, sanoo Arja Yli-Säntti.

Oikoradan rakentaminen paransi junan kilpailuasemaa Lahden suuntaan. Myös Pietarin matkailussa juna on vahva vaihtoehto, joka vahvistuu parin vuoden päästä. Tuolloin matka-aika Helsingistä Pietariin lyhenee kuudesta tunnista noin 3,5 tuntiin.

Sähköinen kokous
karsii matkustamista


Yritysten keinot matkakustannusten leikkaamiseksi eivät lopu turistiluokan ja junan käytön lisäämiseen. Matkaan liittyvän paperityön sähköistäminen on leikannut oman siivunsa kustannuksista, kun sekä lippujen tilaus että matkalaskun tekeminen tapahtuvat tietokoneilla.

Erityisen suuria säästöjä yrityksille syntyy, jos matkaa ei tarvitse tehdä ollenkaan.

– Käytämme kokouksissa ja koulutuksissa sähköpostiohjelmistoon integroitua Webmeeting-sovellusta. Varmasti videoneuvottelutkin yleistyvät vielä, kun saadaan veitsenterävä kuva ja kunnon ääni, sanoo Teemu Tuomarla.

Sähköiset kokoukset toimivat parhaiten organisaatioiden sisäisessä käytössä. Asiakasprojektien hoitamisessa ihmisten kohtaaminen tuo usein hyötyjä, joita ei voi mitata välittömästi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    5. 5

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    6. 6

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    9. 9

      Kun Nordea tulee, miten käy talletussuojan?

    10. 10

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää