Xbox 360 ohitti edeltäjänsä USA:ssa

Julkaistu: , Päivitetty:

Pelikonsoli Xbox 360 on nyt myynyt enemmän kuin ensimmäisen sukupolven Xbox, tutkimusyhtiö NPD Group raportoi Yhdysvalloista.


USA:ssa on saatu kaupaksi kymmenen miljoonaa Xbox 360 -konsolia, ja aikaa tähän kului 30 kuukautta. Alkuperäinen Xbox ennätti kymmeneen miljoonaan kappaleeseen 36 kuukaudessa.

Microsoft korostaa Xbox 360:n olevan ensimmäinen uuden sukupolven konsoleista, joka on päässyt kymmeneen miljoonaan kappaleeseen. Mutta samalla on hyvä muistaa, että konsoli tuli reippaasti aiemmin markkinoille kuin Sonyn PS3 ja Nintendon Wii.

Wiin globaali myynti jo 24 miljoonaa

Vertailun vuoksi on hyvä tarkistaa Suomenkin tilanne. Microsoftin Jari Keskitalo kertoo, että Suomessa Xbox 360 on tällä hetkellä aika lailla tasoissa edeltäjänsä kanssa.

- Kun katsotaan, miten paljon on myyty vanhaa boxia tähän mennessä ja paljonko on myyty uutta, niin luvut ovat hyvin lähellä toisiaan, Keskitalo arvioi. Hän uskoo, että uusi konsoli ohittaa vanhan ensi syksynä, kun kiivaampi myyntisesonki käynnistyy jälleen.

Pelialan palvelu GamePro huomioi Nintendon Wiin myyneen globaalisti jo 24 miljoonaa kappaletta oltuaan markkinoilla vain puolitoista vuotta. Yhdysvalloissa Xbox 360 saavutettaneen lähikuukausina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    6. 6

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Säästöpankit houkuttelevat asiakkaita jäteiltä – veroparatiisikohukin näkyy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää