Suomi24:n kävijä maksaa 17 euroa kappaleelta

Julkaistu: , Päivitetty:

Puolet Suomen neljänneksi suurimmasta verkkosivustosta vaihtoi perjantaina omistajaa noin 10 miljoonalla eurolla.
Hakuyritys Eniro myy aikakauslehtikustantaja Allerille puolet Suomi24-sivuston omistuksesta noin 9,6 miljoonalla eurolla.

Suomi24:n hinnaksi voi näin laskea noin 19 miljoonaa euroa. Sivusto tavoittaa TNS Metrixin mukaan 1,1 miljoonaa käyttäjää viikoittain, joten yhden kävijän hinnaksi tulee noin 17 euroa.

– Tämä on välttämätön askel mediamaailmassa. Ihmiset siirtyvät yhä enemmän käyttämään verkkoa, Aller Julkaisujen toimitusjohtaja Flemming Wenzel-Wegler sanoi Taloussanomille.

Wenzlel-Wegnerin mukaan Aller käyttää Suomi24:ää muun muassa ohjaamaan kävijöitä omien lehtiensä sivuille, esimerkiksi Seiska.fi-sivustolle. Wenzlel-Wegner odottaa myös Suomi24:n omien mainostulojen kasvavan.

Kaupan jälkeen Enirolla ja Allerilla on yhteisomistuksessa online-yhtiöt Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Eniro ja Aller kertoivat perjantaina strategisesta kumppanuudesta verkkopalveluissa.

– Koska meillä jo nyt on vahva asema viihteen ja tiedon sisällöntuottamisessa, luonnollinen jatkumo on, että meistä tulee osaomistaja yhdessä Suomen suurimmista verkkoportaaleista, Suomi24:stä, sanoo Wenzel-Wegler yhtiön tiedotteessa.

Suomi24:n palveluita ovat muun muassa verkkokeskustelut ja noin puolen miljoonan suomalaisen käyttämä sähköpostipalvelu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    5. 5

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää