Vanhanen pitää yhdistysten lahjoituksia ongelmallisina

Julkaistu: , Päivitetty:

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan ongelmana ovat yhdistyksiltä yhdistyksille annettavat vaalituet. Siinä tilanteessa ehdokkaan tukiyhdistyksellä pitäisi olla selvät tiedot, mistä tukisummat tulevat.


Vanhanen kertoi torstaina Brasiliassa yhdistyksen ottaneen häneen vaalien alla yhteyttä Vanhanen vakuuttaa, että hän ei tiennyt niiden lahjoittajien nimiä, jotka tukivat häntä Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen kautta.

Vanhanen oli olettanut, että lahjoittajien määrä oli suuri.Vanhanen korosti, että nämä tiedot olivat hänellä selvillä, kun hän kirjoitti viime lauantaisen blogimerkintänsä. Siinä hän antoi melko suoran tukensa Vihdin Nummelaan rakennettavalle kauppakeskukselle. Viikolla ilmeni, että yhdistyksen taustarahoittaja on Ideaparkin omistaja Toivo Sukari.

Ylipäänsä Vanhasen näkemyksen mukaan ei ole tarpeen tietää yksittäisten lahjoittajien nimiä. Silloin ei ainakaan tule eteen kiitollisuudenvelkaa.

Vanhanen sanoi ymmärtävänsä kyllä, jos yhteydestä Ideaparkiin esitetään vihjailuja. Mutta silloin pitää kuitenkin katsoa, mitä hän on pitkään sanonut yhdyskuntarakentamisesta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Arvioin, että helsinkiläiset eivät tule Ideaparkiin tai mikä sen nimi sitten onkaan, hän päätteli.

Vanhanen muistutti tehneensä vaalirahoitusilmoituksen sääntöjen mukaan. Ilmoituksen mukaan hän sai 10 000 euroa Kehittyvien maakuntien Suomelta. Vanhasen kokonaisbudjetti oli runsaat 45 000 euroa.

Katto
rahoitukselle


Vanhanen toisti esityksensä, että rahoitukselle tulisi säätää katto. Hän mielestään on tärkeää, että avustussummat olisivat pieniä ja että ne tulisivat mahdollisimman monelta.

Vanhanen kertoi myös antavansa täyden tukensa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Timo Kallille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    7. 7

      Miksi mökistä yritetään kiskoa ylihintaa? ”Monet joutuvat luopumaan itselleen rakkaasta mökistä”

    8. 8

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    9. 9

      Toivoton yhtälö koskettaa yhä useampaa – puolella miljoonalla suomalaisella vaikeuksia selvitä kotinsa remontista

    10. 10

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää