Verkkokauppiaat eivät perusta markkinoinnista

Verkkokauppa kasvaa, mutta markkinointi on vielä vähäistä.


Verkkokaupankäynti kasvaa Suomessa nyt noin 20 prosentin vuosivauhdilla. Verkkokauppojen markkinointitoimet ovat silti vielä kovin vaatimattomia. Tämä näkyy internetkaupan palvelutalo Gagarin tutkimuksessa, joka kartoitti verkkokauppaa käyvien yritysten markkinointia.

Tutkimuksen mukaan jopa 23 prosenttia yrityksistä ei markkinoi lainkaan verkkokauppaansa. Yli puolet yrityksistä käytti vuodessa alle tuhat euroa markkinointiin ja asiakkaiden seurantaan.

Useat yritykset pitävät verkkokauppaa enemmän markkinointikeinona kuin jakelukanavana.

Suosituimmat markkinointikeinot olivat Google Adwords -palvelu sekä hakukoneoptimointi. Googlea käytti noin 48 prosenttia ja hakukoneoptimointia 40 prosenttia. Vain alle viidennes käytti ammattilaisten osaamista markkinoinnissa.

Runsas kolmannes yrittäjistä ei myöskään seuraa sivustojensa kävijämääriä.Yrityksen halu kasvattaa asiakaskuntaa ja liiketoimintaa on yleisin syy verkkoliiketoiminnan perustamiseen.

Gagarin tutkimukseen osallistui 200 suomalaista verkkokauppiasta. Yrityksistä 90 prosenttia työllisti alle kymmenen henkilöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    8. 8

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    9. 9

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    10. 10

      Peliyhtiö Remedyn listautumisanti ylimerkittiin reippaasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää