Riisistä luvassa ennätyssato

Julkaistu: , Päivitetty:

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO ennustaa riisin tuotannon yltävän tänä vuonna ennätyslukemiin. Riisin hintapiikkiin ei silti odoteta helpotusta, ennen kuin uusi sato ehtii markkinoille. Suurin osa sadosta korjataan vasta vuoden lopulla.
– Maailman riisintuotanto saattaa tänä vuonna kasvaa noin 2,3 prosenttia, jolloin se alustavien ennusteiden mukaan saavuttaisi uuden 666 miljoonan tonnin ennätystason, FAOn riisiasiantuntija Concepcion Calpe sanoi maanantaina.

Riisin kulutuksen FAO arvioi kasvavan tänä vuonna hieman tuotantoa hitaammin eli noin kaksi prosenttia.

Calpen mukaan riisin tuotanto näyttää kasvavan selvästi etenkin Aasiassa, missä suurin osa maailman riisistä muutenkin kasvaa.

Myanmarin tuhot
vaikuttavat


Ennustetta saattavat kuitenkin heikentää Burman (Myanmarin) hirmumyrskyn tuhot, sillä sikäläiset viljelijät olivat katastrofin iskiessä juuri korjaamassa kuivan kauden riisisatoaan. Se vastaa noin 20:tä prosenttia alueen vuotuisesta tuotannosta, Calpe sanoi.

Riisin maailmanmarkkinahinnat ovat viime aikoina nousseet rajusti, ja sekä hallitukset että maahantuojat ovat riisipulan pelossa täyttäneet varastojaan. FAOn keräämän hintaindeksin mukaan riisi on joulukuusta huhtikuuhun kallistunut peräti noin 76 prosenttia.

Järjestön arvion mukaan maailman riisivarastot ovat silti meneillään olevan markkinakauden aikana hieman edellisen vuoden tasoa suuremmat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    7. 7

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    10. 10

      Talousprofessori: Käteiset pois – köyhien parhaaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    9. 9

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    10. 10

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    11. Näytä lisää