Näin ostat leffoja jenkki-iTunesista

Julkaistu:

Suomen iTunes-kaupasta ei voi ostaa elokuvia. Netin kautta hankituilla jenkkilahjakorteilla voi kuitenkin ostaa leffoja myös Suomeen.


Tietokonevalmistaja Applen suosittu iTunes-musiikkikauppa on tunnettu tiukoista maakohtaisista rajoitteistaan. Valikoimat ja hinnat vaihtelevat voimakkaasti eri maiden välillä.

Sama yksittäinen musiikkikappale saattaakin maksaa Suomen iTunesissa huomattavasti enemmän kuin Yhdysvalloissa.

Esimerkiksi popartisti Madonnan uuden Hard Candy -albumin kappaleet maksavat Suomessa 0,99 euroa ja Yhdysvalloissa 0,99 dollaria – eli noin 0,30 euroa vähemmän. Suomalaisten Apple-käyttäjien harmiksi kotoisesta iTunesista puuttuvat myös elokuvat.

Moni suomalainen iTunes-käyttäjä haluaisikin ostaa digitaaliset sisältönsä mieluummin Yhdysvalloista.

Nyt Applen asettamia maakohtaisia rajoitteita kierretään Yhdysvaltain iTunesiin kelpaavien lahjakorttien avulla.




Ostaakseen musiikkia ja elokuvia Yhdysvalloista iTunes-käyttäjä tarvitsee tilin. Eurooppalaisen kuluttajan yritys luoda tili Yhdysvaltojen iTunesiin kuitenkin tyssää, kun palvelu tarkistaa luottokortin tiedot.

Jos esimerkiksi Visa-luottokortti ei ole rekisteröity Yhdysvaltoihin, palvelu ei suostu hyväksymään sitä. Hylättyä rekisteröitymisyritystä seuraa soitto Luottokunnasta, jossa ounastellaan kortin olevan väärissä käsissä.

Dollaripohjaisen lahjakortin lunastaminen mahdollistaa kuitenkin luottokorttitietojen tarkistuksen ohittamisen. Lunastajan ei tarvitse antaa iTunesiin luottokorttitietojaan.

Jenkki-iTunesiin tarkoitettujen lahjakorttien jälkimarkkinat rehottavat villinä verkossa.

Esimerkiksi huutokauppapalvelu eBayssä dollaripohjaiset lahjakortit vaihtavat omistajia, kun eurooppalaiset kuluttajat pyrkivät hyödyntämään dollarin heikkoa kurssia suhteessa euroon.

Väärä osoite
rikkoo käyttöehtoja


Täysin ongelmatonta yhdysvaltalaisten lahjakorttien käyttäminen ei kuitenkaan ole. Tilin luominen jenkki-iTunesiin vaatii nimittäin yhdysvaltalaista osoitetta.

Mikäli tilin rekisteröi väärällä osoitteella, tulee syyllistyneeksi palvelun käyttöehtojen rikkomiseen. Niiden mukaan Apple voi sulkea käyttäjän pääsyn palveluihin, jos tämä ilmoittaa valheellisia, epätarkkoja tai -täydellisiä tietoja.

Lahjakorttien jälkimarkkinat eivät ilahduta Applea. Se haluaisi todennäköisesti säilyttää kappalehinnoittelun omissa hyppysissään ja eri maiden kuluttajat tiukasti omissa karsinoissaan.

Yhtiön viestintäosastossa ollaan hiljaisia ilmiön suhteen.

– Valitettavasti Applella ei ole mitään kommentteja kysymyksiisi, pohjoismainen pr-johtaja Petter Ahrnstedt sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    2. 2

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    9. 9

      HUS:n historian suurin sairaalahanke maksaa 280 miljoonaa – rakentajaksi SRV

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    9. 9

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää