Facebook näännytti 23-vuotiaan teknologiajohtajansa

Julkaistu: , Päivitetty:

Facebookin perustajiin kuuluva Adam D'Angelo on jättämässä yhtiön.

Facebookin 23-vuotias teknologiajohtaja Adam D'Angelo jättää yrityksen pitääkseen vapaata, kertoo uutispalvelu Cnet.

Cnetin mukaan D'Angelo ei enää tuntenut tehtävän sopivan hänen taitoihinsa ja kiinnostuksiinsa. On myös huhuja, joiden mukaan toimitusjohtaja Mark Zuckerbergin ja D'Angelon välit olisivat huonontuneet.

D'Angelo on yksi Facebookin perustajista ja Zuckerbergin ystävä lukiosta lähtien. Harvard Grimsonissa julkistetun tarinan mukaan Zuckerberg muutti Kaliforniaan 2005 osaksi sen vuoksi, että voisi olla lähempänä D'Angeloa, joka opiskeli Caltech-yliopistossa.

The Industry Standard -verkkolehden mukaan Adam D'Angelo lähtee, koska hän on väsynyt ja loppuun palanut.

Facebookin kasvu on ollut vauhdikasta. Yhtiö kertoi viime viikolla lainaavansa sata miljoonaa dollaria ostaakseen lisää laitteita suurien kävijämäärien hallitsemiseksi.

D'Angeloon vastuulle on kuulunut palvelualustan kehittäminen, uusien tuotteiden suunnittelun ja arkkitehtuurin valvominen sekä laitteiston laajentaminen.

The Industry Standardin mukaan D'Angelo on yrittäjähenkinen supernörtti, joka on kehittänyt erilaisia verkkopalveluja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    6. 6

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    9. 9

      Saksan talouden kasvu yllätti – vauhti kovinta kuuteen vuoteen

    10. 10

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    5. 5

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    6. 6

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    7. 7

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää