Lentolippujen nettimyynti harhauttaa edelleen kuluttajaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Lentolippujen nettimyynti siistiytynyt puolessa vuodessa, mutta EU:n komissio vaatii korjaamaan loput puutteet vuoden sisällä.
Komission mukaan monilla eurooppalaisilla lentolippuja myyvillä verkkosivuilla on harhaanjohtavia tietoja ja kohtuuttomia sopimusehtoja. Tulokset perustuvat Euroopan unionin kuluttajansuojaa valvovien viranomaisten valvontaiskuun, jossa tarkastettiin 386 lentolippuja myyvää verkkosivustoa. Suomesta valvontaiskussa oli mukana Kuluttajavirasto.

Valvontaiskussa tarkastettiin, ovatko edellisessä, syyskuussa 2007 kampanjassa ongelmalliseksi todetut verkkosivustot muuttuneet parempaan suuntaan. Yli puolet sivustoista oli korjattu.

Lopuilla sivustoilla annettiin kuitenkin edelleen lentojen hinnoista harhaanjohtavia tietoja. Asiakkaille ei esimerkiksi kerrottu lennon kokonaishintaa, joka olisi sisältänyt kaikki ylimääräiset maksut, vaan hinta oli pilkottu osiin. Myös sopimusehdoissa oli puutteita. Tilauslomakkeessa oli esimerkiksi jo valmiiksi oletusarvona, että asiakas tilaa lennon yhteydessä myös ylimääräisiä, maksullisia palveluita.

Kuluttaja-asioista vastaava komissaari Meglena Kuneva odottaa lainvastaisesti toimivien sivustojen korjaantuvan toukokuuhun 2009 mennessä. Jos näin ei tapahdu, komissio tulee puuttumaan niiden toimintaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    5. 5

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    6. 6

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    7. 7

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    8. 8

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    9. 9

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    8. 8

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    9. 9

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää