Yritykset ottavat lainaa vilkkaasti

Julkaistu:

Yritykset ottavat lainaa erittäin vilkkaasti. Suomen Pankin tilastojen mukaan rahalaitosten yrityksille myöntämän lainakannan vuosikasvuvauhti oli maaliskuussa yli 16 prosenttia. Viimeksi lainakannan kasvu on ollut yhtä nopeaa it-huumassa 1999.
Merkkejä talouden jäähtymisestä on saatu sieltä täältä, mutta lainakannan kasvu kertoo talouselämän porskuttavan ainakin toistaiseksi vahvasti.

Yrityslainakannan kasvuvauhti on kiihtynyt kevään aikana selvästi. Vielä viime kesänä kasvutahti jäi alle kymmeneen prosenttiin.Nordean luotonannosta vastaava johtaja Carl-Johan Granvik muistuttaa, että investointitoiminta on jatkunut Suomessa ripeänä ja yrityskaupparintamallakin on ollut edelleen kohtuullisen vilkasta.

– Sitä taustaa vasten, mitä ulkomailla puhutaan, yrityslainoituksen vahva vire on voinut olla joillekin yllätys. Tässä vaan porskutetaan, niin kuin ei olisi mitään tapahtunut maailmassa, sanoo Granvik.

Hän muistuttaa, että yritysten rahoitustarpeita lisäävät myös kallistuneet raaka-aineiden hinnat.

– Kaikkien hyödykkeiden hinnat ovat nousseet huomattavasti. Se sitoo tuotantoon rahaa huomattavasti aikaisempaa enemmän, Granvik arvioi.

Perinteinen pankkilaina
on nyt kova sana


Yritysten pankkilainainnostuksen taustalla on myös finanssimyräkän aiheuttama markkinarahan saatavuuden heikentyminen ja erityisesti sen kustannusten nousu. Tämä on tehnyt pankkilainasta aiempaa houkuttelevampaa yrityksille.

– Suuret yritykset ovat kääntyneet selvästi aikaisempaa enemmän pankkirahoituksen puoleen, sanoo rahoitustarkastuksen apulaisjohtaja Jukka Vesala.

Granvik arvioi, että aiempaa selvästi suurempi osuus yritysten kokonaisrahoituksesta ohjautuu nyt suomalaisten peruspankkien kautta.

– Enää ei käytetä kaikkia mahdollisia erilaisia vaihtoehtoja, joita oli aiemmin tarjolla. Perinteinen pankkilaina on nyt kova sana, Granvik toteaa.

Maailmalla useat isot pankit ovat polttaneet pahastikin näppinsä Yhdysvaltojen asuntoluottokriisissä ja joutuneet tekemään mittavia alaskirjauksia. Tämän on pelätty rajoittavan niiden lainanantomahdollisuuksia ja hyydyttävän näin taloutta. Suomessa pankeille ei ole toistaiseksi ollut ongelmia kasvattaa luotonantoaan.

– Meillä pankit ovat varsin vakavaraisia, joten niillä on ollut mahdollisuus kasvattaa luotonantoaan, Vesala toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    2. 2

      Nesteen henkilöstö esitti omia toiveitaan uusiksi omistajiksi – jakelunkeskeytys ei enää uhkaa

    3. 3

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    4. 4

      Pankkiautomaatti täyttää jo 50 vuotta – juhlan kunniaksi kultainen automaatti

    5. 5

      Historiallinen paukku Googlelle – 2,42 miljardin euron sakot hakutulosten peukaloinnista

    6. 6

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    7. 7

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    8. 8

      ”Kun ajatellaan tavallista palkansaajaa, talouskasvu ei ole vielä juuri näkynyt arjessa”

    9. 9

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    10. 10

      Lainakattoa ei kiristetä toistaiseksi – Fiva seuraa tilannetta tarkasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    7. 7

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    10. 10

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää