Kiinteistönvälittäjä voi tienata yli 75 000 euroa vuodessa

Julkaistu: , Päivitetty:

Asuntokupla on tuonut kiinteistönvälittäjille kelpo tienestit. Parhaiten kauppaa tehneet pääsivät viime vuonna yli 75 000 euron tuloihin, ja alan mediaaniansiokin nousi yli 38 000 euroon.
Tänään tiistaina julkaistu Kiinteistönvälityksen ammattitutkimus 2008 kertoo hyvin alan korkeasuhdanteesta.

Tutkimuksen mukaan parhaiten palkattu kymmenesosa välittäjistä tienasi viime vuonna jopa 75 400 euroa. Keskiarvo vuositulo ylsi 46 250 euroon.

– Tulotaso vaikuttaa silti yllättävän maltilliselta, koska alan valtavista palkkioista liikkuu niin villejä huhuja, sanoo tutkimuksen tehneen Promenade Researchin tutkimuspäällikkö Pekka Harjunkoski.

Alalla kuukausiansioista noin kolmasosa tulee peruspalkasta ja loput myyntiprovisioista ja luontaiseduista.

Omissa välitystoimistoissaan työskentelevät yrittäjät pääsivät viime vuonna tutkimuksen mukaan parhaimmillaan yli 106 000 euron tuloihin.

Moni valitsee vähemmän
työtä ja pienemmän palkan



Vaikka pienipalkkaisin kymmenesosa välittäjistä jäi vuodessa alle 20 000 euron tuloihin, Kiinteistönvälitysalan keskusliitto arvioi että valtaosa heistä tyytyi ansiotasoonsa ihan itse.

– Uskoisin, että suuri osa heistä on esimerkiksi eläkkeelle siirtyviä, jäähdytteleviä välittäjiä. Moni vähentää työmääräänsä ja ottaa esimerkiksi toimeksiantoja vain vanhoilta tutuilta asiakkailta, sanoo alan liiton toimitusjohtaja Jukka Malila.

Ikääntyminen ei sinänsä ole este vaurastumiselle, päinvastoin. Kokenut kuusikymppinen välittäjä on tutkimuksen perusteella asiakkaidensa suosion huipulla.

Kokopäivätoimiset välittäjät joutuvat sietämään pitkiä työpäiviä. 76 prosenttia välittäjistä tekee viikossa töitä yli 40 tuntia.

– Kolmasosa välittäjistä on töissä yli 50 tuntia viikossa. Hiukan alle puolet työajasta kuluu myyntikohteiden hankkimiseen ja esittelyihin, Pekka Harjunkoski kertoo.

Netti ja rakennusalan
tietämys haasteina


Tutkimukseen vastanneista kiinteistönvälittäjistä huomattava osa sanoo olevansa erittäin tyytyväisiä työhönsä. Moni uskoo, että tulevaisuudessa asuntojen nettikaupan yleistyminen tulee muuttamaan välitystyön luonnetta.

Välittäjät arvelevat myös, että asuntokaupan hiljentyessä asuntojen kunnon ja sitä kautta hintatason oikea arvioiminen tulee heillekin aiempaa tärkeämmäksi. Pelkkä kyky myydä ruusuisia unelmamielikuvia ei enää riitä.

– Remonttitarpeiden arviointiin vaaditaan rakennustekniikankin tuntemusta. Se tarkoittaa, että välittäjien koulutustarve kasvaa, sanoo Kiinteistöalan koulutussäätiön toimitusjohtaja Keijo Kaivanto.

Suomessa on kiinteistönvälitystoimistoja tällä hetkellä noin 1 400. Niihin voi päästä työntekijäksi myös ilman alan koulutusta.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    2. 2

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Ilmainen porno palaa televisioon

    9. 9

      Talousprofessori: Käteiset pois – köyhien parhaaksi

    10. 10

      Keskituloinen, verotaakkasi on Euroopan kireimpiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää