Nyt pääsee ostoksille taas sunnuntaisin

Julkaistu:

Vähittäiskaupat saavat taas koosta riippumatta pitää ovensa auki sunnuntaisin tästä viikosta alkaen. Hallitus on luvannut selkiyttää kaupan aukioloaikoja, mutta tuloksia lienee luvassa vasta ensi syksynä.
Kauppojen sunnuntaiaukioloa kestää aina elokuun loppuun. Sitten on taas syyskausi taukoa, kunnes koittaa marraskuu.

Monien mielestä kauppojen aukioloaikoja on vaikea muistaa.

Rajoitukset eivät koske alle 400 neliömetrin kokoisia päivittäistavaramyymälöitä, kioskikauppaa-, huoltoasema- ja autokauppaa eivätkä haja-asutusalueiden kauppoja.

Päivittäistavarakaupan ja tavaratalokaupan hallitusohjelmatavoitteissa sanotaan, että kaupan tärkein elinkeinopoliittinen tavoite on ympärivuotinen sunnuntaiaukiolo.

Erikoiskaupan liitto ja Suomen Yrittäjät ovat puolestaan vastustaneet aukioloaikojen vapauttamista, sillä se olisi kannattamatonta pienille liikkeille.

Selkiyttämistä
luvassa


Hallitus on hallitusohjelmassaan luvannut selkiyttää aukioloja. Työ- ja elinkeinoministeriössä pohditaankin parhaillaan, miten aukioloaikoja koskevaa sääntelyä selkiytettäisiin.

– Ei sieltä vielä varsinaista vastausta ole saatu. Odotimme jotain tapahtuvaksi jo tänä keväänä, mutta tämä näyttää siirtyvän ainakin syksyyn, kertoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine.

Laine pitää ympärivuotista sunnuntaiaukioloa realistisena tavoitteena.

– Vapautettaisiin kaikki sunnuntait joillakin tuntirajoituksilla, hän sanoo.

Hän muistuttaa, että aukiolojen vapauttaminen lisäisi tuottavuutta koko ketjussa: elintarviketeollisuudessa, logistiikassa ja kaupoissa. Hän viittaa myös kuluttajien mielipiteisiin, jotka ovat tutkimusten mukaan muuttuneet yhä myönteisemmiksi ympärivuotista sunnuntaiaukioloa kohtaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    5. 5

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    8. 8

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin tienaavat eri ammattilaiset kunnissa: 1 612–9 985 e/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    8. 8

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    9. 9

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää