Kotek: blu-ray ottaa rauhallisesti Suomessa

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomessa ei odotettu varsinaista myyntipiikkiä blu-ray-soittimille sen jälkeen, kun kilpaileva hd-dvd kärsi helmikuussa lopullisen tappion, Kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumi Kotekista todetaan. Eikä sellaista nähtykään.


- Suomen markkinat ovat vasta käynnistymässä. Kyllähän myynti on, ja on tähänkin asti ollut, aika pientä. Mitään suurta piikkiä ei ole täälläkään nähty tämän vuoden aikana, johtaja Elina Yrjänheikki Philipsiltä kommentoi Kotekin edustajana.

Mutta kuluttajien kiinnostus on Yrjänheikin mukaan selvästi noussut; blu-rayn voitto on antanut varmuutta siitä, mitä pitää hankkia.

- Käytännössä tarjontakin on markkinoilla aika pientä vielä. Odotamme jatkuvaa kasvua, mutta emme mitään piikkiä. Odotukset kohdistuvat enemmänkin loppuvuoteen ja ehkä ensi jouluun.

NPD Group kertoi, että Yhdysvalloissa blu-ray-soitinten myynti putosi selvästi helmikuussa tammikuuhun nähden, eikä piristynyt kuin hieman maaliskuussa. NPD:n mukaan syynä on soitinten korkea hinta ja kuluttajien tyytyväisyys tavallisiin dvd-soittimiin.

Yrjänheikki kuitenkin katsoo, että Suomessa pieniä markkinoita selittävät tarjonnan niukkuus sekä monien kuluttajien keskittyminen alkuvuonna digitelevisiohankintoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    6. 6

      Nokian osake jatkaa vahvassa nousussa – kurssi yli +7 %

    7. 7

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    8. 8

      Härkis nousi suosioon Suomessa – Kauhavalle tulee uusi tehdas

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    7. 7

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    8. 8

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    9. 9

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    10. 10

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää