Clinton: Bensiinivero pois kesän ajaksi

Julkaistu:

Demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva senaattori Hillary Clinton on ilmoittanut tukevansa republikaanien ehdokkaan senaattori John McCainin ehdotusta bensiiniveron keventämiseksi kesän lomakauden ajaksi. Ehdotus poistaisi bensiiniltä liittovaltion perimän 18,4 sentin veron gallonalta.


Hillary Clintonin kanssa demokraattien ehdokkuudesta kamppaileva Barack Obama sen sijaan vastustaa verokevennystä, koska pitää sen vaikutusta kotitalouksien menoihin vähäisenä. Obaman mukaan veron keventäminen ei myöskään edistäisi energiankäytön vähentämistä, kertoo New York Times.

– Öljy-yhtiöiden ilmoittamien ennätystulosten erityisverotus paikkaisi bensiinin ja dieselin veron poistamisen liittovaltion budjettiin aiheuttamat aukot, Clinton arveli maanantaina pitämässään puheessaan.

Obama puolestaan laskeskeli, että veron poistaminen kesäkuukausiksi alentaisi kuluttajien polttoainelaskua yhteensä vain 30 dollaria. Valkoisen talon edustaja antoi Obaman kannalle epäsuoraa tukea esittäessään, että tilapäiset veromuutokset eivät lievitä Yhdysvaltojen pitkään aikavälin ongelmaa, riippuvuutta tuontiöljystä.

Clintonin ja Obaman näkemysero oli uusi piirre kamppailussa demokraattien presidenttiehdokkuudesta. Tähän mennessä heidän taloudelliset näkemyksensä ovat noudatelleet jotakuinkin samoja linjoja. Molemmat ovat esittäneet uusia veroja öljy-yhtiöille ja muita toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Senaatti esti viime joulukuussa öljy-yhtiöille asetettavaksi esitetyn 15 miljardin dollarin uuden veron joka kuului osana laajempaan energiapakettiin.

Tuoreimpien saatavissa olevien tietojen mukaan liittovaltio sai polttoaineveroista 28,2 miljardia dollaria tuloja vuonna 2006. Polttoaineverotusta kiristettiin merkittävästi viimeksi vuonna 1993, jolloin korotuksella oli tärkeä osa presidentti Bill Clintonin ohjelmassa liittovaltion budjetin tasapainottamiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Pörssiin pyrkivän Silmäaseman markkina-arvo selvisi

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Suomi ja Venäjän sopuun – lentoja Helsingin ja Moskovan välillä voidaan lisätä

    7. 7

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    8. 8

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    9. 9

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    10. 10

      Fortum myy puolalaisen kaasunjakelu­yhtiönsä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    5. 5

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    8. 8

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    9. 9

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää