Lahden käräjäoikeus pui harmaata rakennusbisnestä

Ruotsissa asuvaa suomalaista rakennusurakoitsijaa epäillään 300 000 euron hämäristä bisneksistä. Syyttäjä vaati hänelle maanantaina Lahdessa ehdotonta vankeutta sekä liiketoimintakieltoa useista törkeistä talousrikoksista.
Verottaja odottaa yli 100 000 euron lisäsuorituksia.Syyttäjä Markku Janhusen mukaan kyseessä ei ole puhdas kuittikauppa, mutta pimeän bisneksen määrä on huomattavan suuri verrattuna samoihin aikoihin eli vuonna 2003 kertyneeseen 520 000 euron liikevaihtoon.

Esitutkinnan mukaan mies olisi ottanut rahoista itselleen noin 120 000 euroa ja 180 000 euroa olisi kulunut 19 työntekijän pimeisiin palkkoihin. Totuuden selvittelyä vaikeutti se, että palkkakirjanpito puuttuu liki vuoden ajalta.

Päätekijäksi epäilty kiisti syytteet miltei täysin.

Viidelle
avunantosyytteitä

Viisi miestä sai syytteet avunannosta kirjanpito- ja veropetoksiin, koska he ovat poliisin ja syyttäjän mukaan tehtailleet muka aliurakoitsijoina aiheettomia, arvonlisäveroerittelyn sisältäneitä kuitteja. Syyttäjän mielestä heistä kolme ansaitsi ehdottoman vankeustuomion, kaksi ehdollisen.

Lahden käräjäoikeus paneutuu hämäriin rakennusbisneksiin vielä tiistaina. Tuomio annettaneen myöhemmin kansliasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    6. 6

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    10. 10

      Nousukäyrälle jatkoa: Suomen vienti kasvoi helmikuussa 6 %

    11. Näytä lisää

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää