Näköala Kiinan julkisivun taakse

Julkaistu: , Päivitetty:

Kirjat
Kiinan talouden nousu, tai paluu muutaman vuosisadan alhosta maailman huipulle on poikinut länsimaissa valtavan kirjojen vyöryn. Ne kuitenkin käsittelevät pääasiassa Kiinan talouden, sotilasmahdin tai poliittisen vaikutusvallan kasvua, ja kuvaavat Kiinan yhtenäiseksi jättiläiseksi, arvelee brittiläinen Mark Leonard kirjansa What does China Think alkusivuilla.
Eurooppalaisen European Council of Foreign Relations-ajatushautomon johtajana työskentelevä Leonard kaivautuu kirjassaan Kiinan sisuksiin ja selvittää maassa käytävää keskusteluja talous- ja ulkopolitiikan linjavalinnoista.


Talouden vapautuminen ja Kiinan avautuminen on vapauttanut myös Kiinan ajattelijat vielä 1980-luvulla vallinneista rajoituksista.
Vaikka kommunistinen puolue pitääkin kiinni yksinvaltiaan asemastaan, talouden realiteetit ovat palauttaneet yritteliäisyyden ja aloitekyvyn arvoonsa.

Eri puolilla Kiinaa kokeillaan paikallisella tasolla monenlaisia taloudellisen toiminnan ja poliittisen päätöksenteon järjestelmiä, ja pelkän talouskasvun tavoittelu on saanut rinnalleen mm. ekologisia tavoitteita.


Pingchangin kaupungissa ja piirikunnassa keski-Kiinassa paikalliset puolueen jäsenet saavat valita alueen johtajat ja virkamiehet vapaissa vaaleissa, mikä on laatuaan ensimmäinen kokeilu nyky-Kiinan historiassa.
Leonardin mukaan demokratia ei kuitenkaan välttämättä ole avain Kiinan kasautuvien ongelmien ratkaisuun.


– Kysymys ei ole siitä, miten päättäjät valitaan, vaan siitä, mihin suuntaan maata pitäisi johtaa, Leonardin haastatteleman Pekingin Yliopiston sosiologi Pan Wei tähdentää.
– Yleinen äänioikeus voisi helposti asettaa maaseudun köyhälistön ja kaupunkien rikastuvan keskiluokan toisiaan vastaan, kaikkien vahingoksi.


Leonard esittää myös kattavan katsauksen Kiina ulkopoliittiseen toimintaan. Hänen mukaansa jättiläinen ei tavoittele suoraa ylivaltaa, koska pelkää säikyttävänsä muuta maat yhteiseen rintamaan itseään vastaan.

Sen sijaan Kiina pyrkii hyötymään kansainvälisetä talousjärjestelmästä mahdollisimman paljon, ja pyrkii hyödyntämään kahdenvälisiä suhteitaan ei maihin kaikessa kansainvälisessä toiminnassaan..

Kiina on esimerkiksi myöntänyt huomattavia luottoja Afrikan maille vastineeksi oikeudesta hyödyntää niiden mineraalivaroja. Samalla se on opastanut niitä oman kasvustrategiansa saloissa.
Kiina aloitti taloutensa kansainvälistämisen perustamalla erityistalousalueita, ja Sambia on jo seurannut esimerkkiä.


Leonardin kirja valaisee Kiinan kehityksen suuntaan vaikuttavia tekijöitä, ja niitä koskevia vaihtoehtoja.

Samalla se on länsimaiselle lukijalle terveellinen muistutus siitä, että Kiina ei suinkaan ole yhtenäinen kokonaisuus vaikka virallisissa yhteyksissä siltä usein näyttääkin.


Kamppailu erilaisten toimintamallien ja niiden tavoitteiden välillä käy kiivaana, ja vain voitolle päässyt kanta esitetään ulkomaailmalle. Kulttuurivallankumous ja 1980-luvun lopulla aloitettu talouden kansvainvälistäminen ovat ääriesimerkkejä linjavalintojen vaikutuksista.

  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    5. 5

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    10. 10

      Suomi kävi hyvin lähellä Kreikan ahdinkoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    4. 4

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    9. 9

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää