"Kiina on ilmastonmuutoksen suuri uhri"

Greenpeacen Kiinan-edustajan mukaan Kiinasta on tulossa ilmastonmuutoksen suuri uhri. Hän ei halua vertailla Kiinan ja USA:n ansioita pahimpina saastuttajina.


Ympäristöjärjestö Greenpeacen Kiinan-edustajan mukaan on turhaa kiistellä siitä, kuka on maapallon suurin saastuttaja. Sen sijaan ilmastonmuutosta vastaan on taisteltava maailmanlaajuisesti ja yhteistuumin.

– Jokaisella maalla on oma vastuunsa, olipa kyseessä sitten teollisuusmaa tai kehitysmaa, painottaa Li Yan Greenpeacen toimistosta Pekingissä.

Kiina on viime aikoina saanut kyseenalaista kunniaa sillä, että se on useiden tutkimusten mukaan jo ohittanut Yhdysvallat suurimpana hiilidioksidin päästäjänä.

Berkeleyn yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan Kiinan hiilipäästöt ovat viime vuosina kasvaneet 11 prosentin vauhtia vuosittain, ja Kiina ohitti Yhdysvallat jo kaksi vuotta sitten suurimpana hiilidioksidien päästäjänä.

Li ei kuitenkaan halua lähteä mukaan spekulaatioihin.

– On tyhmää kiistellä siitä, kuka on ykkönen päästöissä. Ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa tarvitaan nopeasti maailmanlaajuista, kansainvälistä yhteistyötä.

Päästöt kasvavat
nopeasti


Li myöntää, että Kiinan hiilidioksidipäästöt kasvavat melko nopeasti. Hänen mukaansa osa kasvusta johtuu kuitenkin siitä, että teollisuusmaat ovat siirtämässä tuotantoaan yhä enemmän Kiinaan.

– Kiinan kaltaisten kehitysmaiden on toki tehtävä enemmän yhteisissä ilmastotalkoissa, mutta ne tarvitsevat siinä apua teollisuusmailta, nuori ilmastoaktivisti sanoo STT:n haastattelussa.

Kiina käyttää paljon hiiltä muun muassa raskaassa teollisuudessa. Economist-lehden mukaan terästeollisuus käyttää kaikkiaan 16 prosenttia Kiinan energiasta, kun kotitaloudet yhteensä yltävät vain noin 10 prosenttiin.

Ilmastonmuutoksen
uhri


Kiinasta on Lin mukaan tulossa yksi ilmastonmuutoksen suurimmista uhreista.

– Näemme suuria muutoksia ympäri maata. Muun muassa lännessä jäätiköt sulavat, itärannikolla merenpinta nousee ja aiheuttaa laajaa eroosiota. Etelä-Kiinassa taifuunit ja äärimmäiset sääilmiöt lisääntyvät.

Viime helmikuussa Kiinan etelä- ja itäosat kärsivät ankarasta talvesta. Rankat lumipyryt sattuivat samaan aikaan kiinalaisen uudenvuoden kanssa ja aiheuttivat valtavan kaaoksen kymmenien miljoonien kiinalaisten pyrkiessä kotiseuduilleen.

Li ei kuitenkaan vielä halua yhdistää viime talven poikkeuksellisia säitä ilmastonmuutokseen.

– Olemme kuitenkin varmoja, että tällaiset poikkeukselliset sääolot ovat tulevaisuudessa yhä tavallisempia.

Hallitus oikealla
tiellä


Kiinassa ilmastonmuutos on mitä suuremmassa määrin myös kehityskysymys, sillä länsi- ja pohjoisosien köyhä väestö on muutoksille kaikkein haavoittuvin.

– Pohjoisosissa maata on paikoitellen yhä enemmän kuivuutta. Siellä ihmisten elintaso oli jo hieman kohentunut, mutta kuivuuden seurauksena he ovat vajoamassa uudelleen köyhyyteen, Li kertoo esimerkkinä.

Kiinan hallitus on asettanut köyhyyden poistamisen yhdeksi päätavoitteistaan ja joutuu varmasti ponnistelemaan yhä enemmän sen toteutumiseksi, Li arvioi.

– Kun ilmaston lämpeneminen jatkuu yhä nopeammin, kasvavat myös hallituksen haasteet. Ilmastonmuutos vaikuttaa aivan varmasti köyhyyden poistamiseen.

Greenpeace kuitenkin kiittelee hallitusta siitä, että se on ottanut myönteisiä askeleita päästöjen rajoittamiseksi.

Hallituksella on Li mukaan kaksi päätavoitetta: toinen on energiatehokkuuden lisääminen ja toinen uusiutuvan energian – erityisesti tuulivoiman – kehittäminen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    7. 7

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    8. 8

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    9. 9

      Venäjän keskuspankki laski ohjauskorkoaan odotettua enemmän

    10. 10

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    8. 8

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    6. 6

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    11. Näytä lisää