Soneran sähköpostissa katkoksia

Julkaistu: , Päivitetty:

Soneran sähköpostipalvelujen siirto Ruotsista Suomeen sujuu suunnitellusti. Siirtotöiden takia Soneran sähköpostissa esiintyy katkoksia viikonlopun aikana.


Sähköpostin katkokset tulevat eri ihmisille ja eri käyttäjäryhmille eri aikoihin, koska siirrot tehdään vaiheittain. Uudistus koskee jopa puolta miljoonaa sähköpostin käyttäjää.

Soneran viestintäjohtajan Ahti Martikaisen mukaan on mahdoton sanoa, kuinka suurella osalla käyttäjistä palvelu on samanaikaisesti katki. Katkosten pituus voi Martikaisen mukaan olla tunteja, etenkin yöaikaan.

Martikainen vakuuttaa, että prosessissa ei huku viestejä. Viikonloppuna saapuneet viestit eivät välttämättä näy WAPin kautta, vaikka ne kiinteän yhteyden kautta näkyisivät.

Soneran asiakkaiden sähköpostilaatikoiden kopiointi alkoi perjantaina kello kuusi. Siirto on tarkoitus saada päätökseen maanantaiaamuna kahdeksaan mennessä. Sonera on pystyttänyt Suomeen kokonaan uuden sähköpostialustan, jolta liikenne vastaisuudessa hoituu.

Asiakkaiden sähköpostiosoitteet säilyvät muutoksessa ennallaan. Uudistuksen jälkeen Sonera ilmoittaa kasvattavansa postilaatikoiden kokoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    2. 2

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    5. 5

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    6. 6

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    7. 7

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    8. 8

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    9. 9

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    10. 10

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    9. 9

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    10. 10

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää