Finnair ei hyväksy Alitalian saamaa hätälainaa

Julkaistu:

Lentoyhtiö aikoo vaatia EU-komissiolta lisätoimia. Sen mielestä Italian hallituksen hätäapu vääristää kilpailua.
Finnair paheksuu Italian valtion Alitalia-lentoyhtiölle myöntämää 300 miljoonan euron lainaa.

– Laina on jälleen uusi lenkki vuosia jatkuneiden tukiaisten ketjussa, jossa Italian valtio vastoin EU:n nimenomaista kieltoa pumppaa rahaa huonossa kunnossa olevaan kansalliseen lentoyhtiöön, Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen toteaa yhtiön julkaisemassa tiedotteessa.

Finnair aikoo vaatia EU-komissiota puuttumaan Alitalian saamiin tukiaisiin. Myös vuonna 2004 Finnair esitti yhdessä seitsemän muun eurooppalaisen lentoyhtiön kanssa EU-komissiolle huolensa silloisista Italian valtion ja Alitalian välisistä tukijärjestelyistä. Yhteisessä kirjeessään lentoyhtiöt totesivat tuolloin, että tukiaiset eivät ole johtaneet Alitalian tervehdyttämiseen, vaan kilpailun vääristymiseen.

– Tuntuu, että mikään ei ole muuttunut. Tälläkään kertaa tukiraha ei ole sijoitus yhtiön tulevaisuuteen vaan se häviää tehottoman kustannusrakenteen syvään nieluun. Huonosti hoidetun yhtiön tekohengittäminen vääristää kilpailua eikä Euroopassa oleva ylikapasiteetti pääse luonnollisesti purkautumaan, Hienonen puhisee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    2. 2

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    3. 3

      Fortum kiri Helsingin vaisussa pörssissä

    4. 4

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    5. 5

      CGI:n tarjous Affectosta sai siunauksen Kilpailu- ja kuluttajavirastolta

    6. 6

      Uutuuskirja avaa Mustin ja Mirrin tarinaa: Viis uudesta autosta tai asunnosta, kunhan koiralle on leluja

    7. 7

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    8. 8

      Tuhannet Varman vuokralaiset saivat aiheettomia maksuhuomautuksia perintätoimistolta

    9. 9

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    10. 10

      Saksan vaalitulos painaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    2. 2

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    3. 3

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    6. 6

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    7. 7

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    10. 10

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää