Lääkettä Suomen tietoyhteiskunnalle

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen tietoyhteiskuntakehityksen horjumisesta on saatu riittävästi todisteita muun muassa erilaisten kansainvälisten vertailujen kautta. Nyt arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta on julkaissut toimintaohjelmansa, jolla tilannetta pyritään paikkaamaan.
Viestintäministeri Suvi Lindénin johdolla kokoontunut arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta julkisti toimintaohjelmansa (pdf), jonka se hyväksyi jo tammikuussa. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan ohjelma on kansallisen tietoyhteiskuntapolitiikan tiekartta ja siinä esitellään keskeisimmät toimenpiteet tietoyhteiskuntastrategian toimeenpanemiseksi.

Käytännössä hallituskaudella puututaan luotettavien ja käyttäjäystävällisten sähköisten palveluiden toteuttamiseen, laajakaistanopeuksien nostamiseen sekä helppokäyttöisten tunnistamismenetelmien kehittämiseen. Lisäksi hitaasti edennyttä sähköisen laskutuksen käyttöönottoa vauhditetaan.

- Konkreettisilla toimilla halutaan saada aikaan selkeitä harppauksia suomalaisessa tietoyhteiskuntakehityksessä. Kansainväliset selvitykset osoittavat selvästi, että Suomi on muuten jäämässä keskikastiin globaalien tietoyhteiskuntien joukossa, ministeri Lindén painotti ministeriön mukaan.

Valtiontalouden tarkastusvirasto antoi tylyn arvion Suomen tietoyhteiskuntakehityksestä äskettäin. Virasto muun muassa huomautti, että valtion pyrkimykset saattaa kansalaiset nopeiden tietoliikenneyhteyksien piiriin ovat jääneet pitkälti paikallisen aktiivisuuden varaan ilman valtakunnallista koordinointia.

Hyötyjä luvataan kaikille

- Tavoitteena on, että tietoyhteiskunnan kehittämiseksi tehtävä työ hyödyttää kaikkia kansalaisia ja tuo helpotusta myös yritysten ja julkishallinnon arkeen, ministeri Lindén korosti.

Yrityksiä palvelevasta työstä käy esimerkiksi aiottu ja kiistelty muutos sähköisen viestinnän tietosuojalakiin. Hallitus esitti lain täydentämistä torstaina, ja liikenne- ja viestintäministeriön mukaan lakimuutos tukee hallituksen tavoitetta edistää yritysten luottamusta arjen tietoyhteiskunnan palveluihin.

Konkreettisiksi esimerkeiksi tieto- ja viestintäteknologian tuomista arkipäivän hyödyistä ministeri Lindén nosti terveydenhuollon sähköiset palvelut sekä uudenlaiset sähköiset asiointitavat hallinnon kanssa.

Lindénin mukaan sähköisen potilaskertomuksen ja sähköisen reseptin käyttöönotolla voidaan parantaa potilasturvallisuutta ja hoidon laatua. Lisäksi niillä voidaan lisätä terveydenhuollon kustannustehokkuutta.

Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan alla toimii myös Lasten ja nuorten mediafoorumi, joka etsii ratkaisuja internetin haittoihin kuten lapsipornoon. Foorumin koostumusta on arvosteltu yksipuoliseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    9. 9

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää