Tampere sai Sampo Pankista tarpeekseen

Julkaistu:

Tampereen kaupunki ei maksa toistaiseksi palkkoja Sampo Pankin kautta. Syynä päätökseen on se, että tuhat työntekijää jäi ilman palkkaa viime tiistaina.


Tampereen kaupunki siirtää 16 000 työntekijän palkanmaksun toiseen pankkiin toistaiseksi. Kaupungilla on useita palkanmaksupäiviä, sillä tunti- ja kuukausipalkkaisten palkat maksetaan eri päivinä.

Syynä Sampo Pankin jäähylle joutumiseen on se, että viime tiistaina tuhat tuntipalkkaista kaupungintyöntekijä ei saanut palkkaansa palkkapäivänä.

– Emme voi ottaa tällaisia riskejä palkanmaksussa. Maksamme palkat toista kautta niin kauan kuin meillä on varmuus, että palkanmaksu kulkee Sammossa, Tampereen kaupungin rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen sanoo Aamulehdessä.

Tampere ei ollut ongelmissaan yksin. Sampo Pankin viestintäjohtajan Hannu Vuolan mukaan 3 000 ihmisen palkat jäivät saamatta tiistaina.

– Niistä suurin osa saatiin lähtemään, mutta myöhässä. Keskiviikkona ei ole ollut laajemmasta ongelmasta tietoa, Vuola sanoo.

Ongelmana oli, että maksut eivät kulkeneet pieniin pankkeihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    3. 3

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    6. 6

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    9. 9

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    10. 10

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    9. 9

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    10. 10

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    9. 9

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää