Sähkön hinta nousee lisää

Sähkön hinta näyttää jatkavan nousuaan. Alkuvuoden tuloksensa julkaissut Fortum ennakoi hintojen nousevan, sillä yhtiö on pudottanut suojausastettaan.
Sähkön hinta on nousussa. Näin voi päätellä Fortumin suojausasteesta. Yhtiö kertoi, että se on suojannut sähkön tämän vuoden lopun tukkumyynnistään Pohjoismaissa 60 prosenttia.

Fortum on laskenut suojaustaan. Tilinpäätösraporttiaan esitellessään yhtiö kertoi suojausasteen olleen tammikuun alussa 70 prosenttia. Huhtikuun alussa suojausaste oli siis pudonnut 60 prosenttiin. Viime vuonna vastaavana aikana suojausaste oli noin 70 prosenttia.

Sen sijaan suojaus on nyt tehty euroa korkeammalla hinnalla kuin tammikuun alussa. Huhtikuun alussa suojaus on tehty 45 euroon megawattitunnilta, kun tammikuussa hinta oli 44 euroa.

Fortumin suojausaste toki vaihtelee jatkuvasti. Fortumin strategiana on ollut, että yhtiö pyrkii suojaamaan tuotannostaan paljon. Näin yhtiö haluaa ennakoitavuutta tuloksentekoon ja kassavirtaan. Suojausasteen lasku viittaa kuitenkin, että yhtiö uskoo sähkön hinnan nousevan spot-markkinoilla, joille Fortum myy tuottamansa sähkön.

Pohjolan sähköpörssi Nord Poolissa Pohjoismaiden markkinoiden sähköfutuurien hinnat loka–joulukuulle liikkuvat tällä hetkellä yli 50 eurossa magawattitunnilta.

Fortumin johto on vaitonainen sähkön hinnan kehityksestä.

–Me olemme aika kieli keskellä suuta, mitä näistä asioista lausumme. Itse kukin voi tehdä analyyttisesti ja johdonmukaisesti omat johtopäätöksensä, johtaja Tapio Kuula Fortumista sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina.

Tukkumarkkinoiden hintojen nousu ei näy välittömästi kuluttajien sähkölaskussa. Nousu kuitenkin saattaa heijastua viiveellä kuluttajahintoihin.

Fortumin
tulos parani


Alkuvuosi sujui Fortumilta hyvin. Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 581 miljoonaan euroon tammi–maaliskuussa. Vuosi aiemmin tulosta kertyi 69 miljoonaa euroa vähemmän. Liikevaihto paisui seitsemän prosenttia 1,4 miljardiin euroon.

Tuloksen kasvu oli Fortumin sähköntuotannon ansiota. Vaikka markkinatilanne oli Fortumin mukaan haastava, onnistuneilla suojauksilla yhtiö saavutti aiempaa paremman tuloksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lisää lentoja itään? Kiinalaisia lentoyhtiöitä maanitellaan Suomeen

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    4. 4

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    7. 7

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    10. 10

      Outokumpu sulkesi vilkkaana tulospäivänä, Ixonos porhalsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää