Kuluttajavirasto: Sampo Pankki luvannut pikaista käsittelyä

Julkaistu: , Päivitetty:

Kuluttajavirasto on neuvotellut Sampo Pankin kanssa tietojärjestelmän uudistuksen aiheuttamien häiriötilanteiden korjaamisesta. Keskusteluja on käyty siitä, miten pankki korvaa häiriöt asiakkailleen ja varmistaa, että palvelut saadaan nopeasti toimintakuntoon.


Sampo Pankki on päätynyt siihen, että se poistaa kaikilta henkilöasiakkailtaan kuukausittain perittävät palvelumaksut neljäksi kuukaudeksi.

Kuluttajavirasto pitää hyvänä sitä, että Sampo Pankki hyvittää asiakkaiden palvelumaksuja, koska kaikilla kuluttajilla ei ole ollut käytössään palvelua, josta he ovat maksaneet. Se, onko hyvitys oikeassa suhteessa asiakkaille aiheutuneeseen vaivaan ja huoleen, jää viime kädessä kuluttajien arvioitavaksi.

Pankin palvelumaksuhyvitys koskee kaikkien käyttötilipakettien, korttien ja jatkuvien rahastosäästösopimusten kuukausimaksuja.

Sampo Pankki lähettää kaikille henkilöasiakkailleen kirjeen, jossa kerrotaan tarkemmat yksityiskohdat.

Hyvityksen lisäksi asiakkaat voivat hakea Sampo Pankilta korvausta heille aiheutuneista välittömistä taloudellisista vahingoista. Tällaisia ovat esimerkiksi puhelin- ja matkakulut, konttorissa laskujen maksamisesta aiheutuneet palvelumaksut sekä maksun viivästymisestä aiheutuneet ylimääräiset viivästyskorot.

Korvausta haetaan lomakkeella, joka löytyy Sampo Pankin verkkosivuilta osoitteesta http://www.sampopankki.fi/fi-fi/Pages/Kerrokokemuksista.aspx. .

Korvausvaatimusten käsittelyn nopeuttamiseksi myös kuluttajaneuvojille annetaan tarkempaa tietoa korvausperusteista ja menettelytavoista.

Lisäksi Sampo Pankki tulee avaamaan kuluttajaneuvojien käyttöön oman palvelunumeron, josta he voivat tarvittaessa tiedustella korvausasioiden yksityiskohtia.

Kuluttajaviraston mukaan asiakkaat voivat antaa Sampo Pankin verkkosivujen kautta palautetta myös sellaisista järjestelmäuudistuksen aiheuttamista hankaluuksista, jotka eivät ole aiheuttaneet taloudellisia vahinkoja, mutta ovat vaikeuttaneet pankkiasioiden hoitoa tarpeettomasti.

Sampo Pankin tapaus osoittaa, että pankkien järjestelmät ovat haavoittuvaisia ja että tällaisiin ongelmatilanteisiin tarvittaisiin selkeät pelisäännöt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    2. 2

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    3. 3

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Lidl pyytää anteeksi hämmentäviä maitomainoksia: ”Loukkaaviksi koetut lauseet korvataan”

    6. 6

      Brexit-pako jatkuu: Dublin nappasi toisenkin jättipankin

    7. 7

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    8. 8

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    9. 9

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    10. 10

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    3. 3

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    6. 6

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    7. 7

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    8. 8

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    9. 9

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    10. 10

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    7. 7

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    11. Näytä lisää