Sony Ericsson putosi viidenneksi

Japanilais-ruotsalainen matkapuhelinvalmistaja Sony Ericsson putosi alkuvuonna markkinoiden viidenneksi suurimmaksi valmistajaksi.
Sony Ericsson kertoi keskiviikkona myyneensä tammi–maaliskuussa 22,3 miljoonaa puhelinta. Eteläkorealainen LG Electronics puolestaan ilmoitti jo aiemmin myyntimääräkseen 24,4 miljoonaa puhelinta.

Ensimmäisen neljänneksen myyntimäärät tarkoittavat, että LG Electronics on nyt markkinoiden neljänneksi suurin valmistaja. Markkinaykkösen eli Nokian takana ovat Samsung ja Motorola.

Lisää tietoa matkapuhelinmarkkinoista saadaan torstaina, kun yhdysvaltalainen Motorola julkistaa tuloksensa. Motorolan tilanne on huonontunut, kun yhtiö ei ole saanut aikaan uutta suosikkipuhelinta hyvin myyneen Razrin jälkeen.

Joidenkin arvioiden mukaan LG Electronics voi nousta Motorolan ohi markkinakolmoseksi vuodenvaihteeseen mennessä.

Sony Ericsson myi tammi–maaliskuussa puoli miljoonaa puhelinta enemmän kuin vuotta aiemmin. Tulos ennen veroja laski 193 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 362 miljoonasta eurosta.

Japanilais-ruotsalainen yhtiö oli jo etukäteen varoittanut tuloksensa huonontumisesta. Keskiviikon tulos oli jopa hieman parempi kuin analyytikot olivat odottaneet, ja yhtiön osakekurssi nousi hieman tuloksen tultua julki.

Sony Ericsson ennusti, että matkapuhelinten markkina kasvaa tänä vuonna kymmenen prosenttia viime vuodesta. Suurin osa kasvusta tulee kehittyviltä markkinoilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Aktian pääekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi markkinashokki – ja miten kävikään Trumpin valinnan jälkeen?

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    9. 9

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    10. 10

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    6. 6

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää